Sain viimein keittiöön lisää kaivattua hyllytilaa ja siitä innostuneena ajattelin jakaa teille suuren määrän kuvia meidän keittiöstä (tarviiko kertoa erikseen, että se on mun suosikkihuone meillä kotona :D).
Appiukko rakensi ja maalasi hyllyt ja mies laittoi seinälle. Mun tehtävä oli täyttää hyllyt ja siirrellä tavaroita ympäriinsä ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Vieläkään en ole ihan täysin tyytyväinen esillä oleviin tavaroihin, mutta tyhjääkään en halunnut hirveästi jättää. Tilaa niissä on kuitenkin vielä, jos/kun löytyy lisää uusia aarteita. Seinälle jäi vielä tilaa ripustaa jotain, kunhan keksii että mitä. Kello sinne ainakin pitäisi tulla, kun nykyinen ei enää sovi sinne mihinkään järkevään kohtaan ja roikkuu nyt hölmösti verholistasta.
Tulevaisuudessa muovipurkit lähtee tuolta ylhäältä ja siellä olisi vain peltiä. Finelin kulhot oli alunperinkin suunniteltu tuolle hyllylly, mutta jotenkin ne näyttävät aivan liian tyylikkäiltä tuossa ja sotivat kokonaisuutta vastaan jotenkin.
Maustehylly löytyi vintiltä ja maalasin sen oranssiksi. Leivinjauhepurkki on täydellinen piilottamaan hammastikut, jotka omasta rasiastaan kaatuivat aina ja levisivät ympäri lattiaa. Ei enää, minä voitin tämän erän.
Tarjottimiin liimasin ripustusjutut (kuumaliimalla, niin ne irtoaa sitten nätisti, jos haluaa ne pois). Leijona meni tietysti vinoon enkä ole vielä muistanut korjata sitä.
Tälläinen keittiö meillä tällä hetkellä,mutta enköhän mä kohta keksi sinne taas jotain uutta. Valkoiset kaapit ahdistaa edelleen, mutta eiköhän me joskus saada niille jotain tehtyä. Mies haluaisi myös maalata seinät, koska ne ovat kuulemma liian vaaleat. Tosin keittiössä on muuten niin paljon kaikkea värikästä, että itseä ei hirveästi haittaa tuo vaaleus vaikka ehkä hieman kirkkaampi keltainen voisikin olla tosi kiva.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kold. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. syyskuuta 2015
Syyskuu
Koulua on nyt ollut kaksi viikkoa ja vielä ainakin se on jännää ja kiinnostavaa ja täynnä hyviä tyyppejä. Tähän mennessä tosin on enimmäkseen vaan tutustuttu ja leikitty eikä ole ollut yhtään raskasta, että ehkä tämä tästä muuttuu :D Meidän kampus on tosi kaunis, vanhimmat rakennukset ovat satoja vuosia vanhoja ja kaikkialla on paljon erilaisia kasveja (tosin alan kohta varmaan vihaamaan niitä, kun pitää opetella mitä ne ovat latinaksi). On kuitenkin tosi mukava taas tehdä jotain muuta kuin olla kotona ja alakin tuntuu omalta heti alkuun, vaikkei vielä tosiaan hirveästi olla tehty.
Ennakko-oletuksista huolimatta kirppiksillä on ehtinyt käymään melkein yhtä hyvin kuin ennenkin, ainakin paristi viikossa. Tässä parin viikon sisällä on myös käyty parilla pihakirpparilla, tosin niistä löytyi yhteensä vain yksi asia.
Pihakirppislöytö on siis Aarikan peltipurkki. Yritin kirppistapahtumasta ostaa isompiakin purkkeja toisesta pöydästä, mutta kymppi likaisesta ja ruosteisesta purkista oli aivan liikaa, varsinkin kun juuri oli ostanut priiman kolmella eurolla. Omppualusia mulla oli jo yksi ennestään ja niiden mukana tuli tyhmä kiiltävä alusta, jossa on joku linna tai muu kaiverrettuna. Pitää varmaan keksiä siihen jotain tuunausta tai käydä viskaamassa lahjoituksena jonnekin. Finelin pienet kulhot on niin käteviä ja kyllähän kaikki alle vitosen sellaiset tuntuu lähtevän mukaan. Vihreä maksoi neljä euroa ja hetken päästä löytyi punainen kolmella eurolla.
Vihreä on verho, oranssikeltainen liina, millainen mulla on ollut jo, mutta olen silpunnut sen. Keltamustat on kaksi verhoa (Vallilaa?), joista ajattelin olkkariin kappaa, mutta ei ne sovikaan siihen, päätyvät varmaan toinen kiertoon ja toinen makkarin verhoksi. Vaaleanpunainen oli tosi halpa lakanakankaan pala, ehkä siitä voisi tyynyliinoja tehdä.
Tampellan verho päätyi heti makkarin ikkunaan. Ensin verhopari tuntui tosi kalliilta ja en olisi tarvinnyt kuin toisen. En silti voinut vastustaa tätä ja loppujen lopuksi kävi hyvin, pääsin toisesta verhosta heti eroon ja sain siitä vähän vahingossa enemmän kuin maksoin itse kahdesta verhosta yhteensä.
Vein kirppikselle hirveen kasan epäsopivia retromekkoja ja pääsinkin melkein kaikista eroon. Sehän on aivan pätevä syy ostaa kahdessa päivässä seitsemän uutta mekkoa kirppikseltä, joista kaksi päätyy käyttöön ilman korjaamista, yhtä pitää vähän suurentaa, kahta kaventaa ja parista lyhentää helmaa. Yksi päätyy varmaan saksien alle, koska oli kyllä malliltaan hyvin kaukana siitä mitä voin pitää, mutta kangas on kaunista.
Mä oon varmaan ennenkin maininnut, etten tarvitsisi Koldin purkkeja enää ja voisin hyvin olla ostamatta niitä. Mutta kun ei mulla ollut vielä yhtään vaaleanpunaista. Alla näkyvä pyöreä liinakin mulla itseasiassa oli jo ennestään, tosin leikattuna hameeksi, niin nyt on ehjäkin versio taas :D
Tämän päivän ostokset oli kaikki samasta pöydästä ja maksoivat kympin. Nyt on keittiöön uusi kappa, liina (Tampellan kangasta) ja uusi pussilakana. Ja kaksi isohkoa kangaspalaa, jotka molemmat kuiskaili mulle, että tee meistä mekko. Oranssi haluaisi olla maksimekko, vaikka mä kuinka oon sille yrittänyt sanoa, etten mä osaa käyttää sellaisia, mutta pitää ehkä opetella.
Kissakin on alkanut oppimaan kissojen tavoille eli olemaan aina tiellä :D Ja repimään vessapaperia ja varastamaan ruokaa ja jahtaamaan varpaita ja kaikkia kivoja kissojen juttuja, joihin omistajilta ei missään nimessä mene hermot.
Ennakko-oletuksista huolimatta kirppiksillä on ehtinyt käymään melkein yhtä hyvin kuin ennenkin, ainakin paristi viikossa. Tässä parin viikon sisällä on myös käyty parilla pihakirpparilla, tosin niistä löytyi yhteensä vain yksi asia.
Pihakirppislöytö on siis Aarikan peltipurkki. Yritin kirppistapahtumasta ostaa isompiakin purkkeja toisesta pöydästä, mutta kymppi likaisesta ja ruosteisesta purkista oli aivan liikaa, varsinkin kun juuri oli ostanut priiman kolmella eurolla. Omppualusia mulla oli jo yksi ennestään ja niiden mukana tuli tyhmä kiiltävä alusta, jossa on joku linna tai muu kaiverrettuna. Pitää varmaan keksiä siihen jotain tuunausta tai käydä viskaamassa lahjoituksena jonnekin. Finelin pienet kulhot on niin käteviä ja kyllähän kaikki alle vitosen sellaiset tuntuu lähtevän mukaan. Vihreä maksoi neljä euroa ja hetken päästä löytyi punainen kolmella eurolla.
Päätin joku aika sitten, että vaihtaisin meidän laseja noihin vanhoihin Riihimäkeläisiin, kun ne ovat kestävämpiä kuin ohuet kuviolliset. Ja sitten niitä ei enää löytynyt mistään, ainakaan sellaisia jotka olisi minua miellyttänyt. Näitä laseja löytyi jo pari ennestään. Se on kyllä käsittämätöntä, että kun päättää alkaa ostamaan jotain, mitä on ennen nähnyt koko ajan kirppiksillä, niin ne katoaa jonnekin. Tällä hetkellä olen etsinyt pientä ruusukuvioista kuppia täsmätarpeeseen eikä sellaista löydy, tai jos olisi sopiva, niin sillä on tassi, se on kallis tai pitäisi ostaa kuusi samanlaista.
Arabian kupissa on pieni halkeama, mutta en ole ennen tälläistä nähnytkään, niin lähti se mukaan. Pari päivää ennen kupin löytymistä olin saanut keittiöön uuden hyllyn kupeille (esittelyä seuraa pian!) ja pitihän sinne saada uutta täytettä. Alla oleva kangas löytyi Fidasta ja päätyy tilkuiksi uuteen tilkkutäkkiprojektiin, kunhan sen saisi joskus aloitettua.
Tampellan verho päätyi heti makkarin ikkunaan. Ensin verhopari tuntui tosi kalliilta ja en olisi tarvinnyt kuin toisen. En silti voinut vastustaa tätä ja loppujen lopuksi kävi hyvin, pääsin toisesta verhosta heti eroon ja sain siitä vähän vahingossa enemmän kuin maksoin itse kahdesta verhosta yhteensä.
Vein kirppikselle hirveen kasan epäsopivia retromekkoja ja pääsinkin melkein kaikista eroon. Sehän on aivan pätevä syy ostaa kahdessa päivässä seitsemän uutta mekkoa kirppikseltä, joista kaksi päätyy käyttöön ilman korjaamista, yhtä pitää vähän suurentaa, kahta kaventaa ja parista lyhentää helmaa. Yksi päätyy varmaan saksien alle, koska oli kyllä malliltaan hyvin kaukana siitä mitä voin pitää, mutta kangas on kaunista.
Mä oon varmaan ennenkin maininnut, etten tarvitsisi Koldin purkkeja enää ja voisin hyvin olla ostamatta niitä. Mutta kun ei mulla ollut vielä yhtään vaaleanpunaista. Alla näkyvä pyöreä liinakin mulla itseasiassa oli jo ennestään, tosin leikattuna hameeksi, niin nyt on ehjäkin versio taas :D
Tämän päivän ostokset oli kaikki samasta pöydästä ja maksoivat kympin. Nyt on keittiöön uusi kappa, liina (Tampellan kangasta) ja uusi pussilakana. Ja kaksi isohkoa kangaspalaa, jotka molemmat kuiskaili mulle, että tee meistä mekko. Oranssi haluaisi olla maksimekko, vaikka mä kuinka oon sille yrittänyt sanoa, etten mä osaa käyttää sellaisia, mutta pitää ehkä opetella.
Kissakin on alkanut oppimaan kissojen tavoille eli olemaan aina tiellä :D Ja repimään vessapaperia ja varastamaan ruokaa ja jahtaamaan varpaita ja kaikkia kivoja kissojen juttuja, joihin omistajilta ei missään nimessä mene hermot.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Kovasti kirputti
Parina viime viikkona en ole hirveästi ehtinyt kiertää kirppiksiä ja selkeästi on ollut jotain vieroitusoireita, kun tänä viikonloppuna piti kiertää sitten kaikki tämän kaupungin kirppikset (yksitoista kappaletta), kolme kirppistä Riihimäellä ja yksi Hauholla.
Pari seuraavaakin viikkoa menee aika pitkälti reissussa, tiistaina lähdetään Ruotsin risteilylle ja palataan torstaina. Perjantaina heitetään muksut mummolaan ja lähdetään miehen kanssa Kangasalle katselee Restauranta-päiviä ja yöksi mökille. Sunnuntaina lähdetään sitten taas Varkauteen muutamaksi päiväksi. Miehellä alkoi nyt siis loma ja kun sillä on tässä vaiheessa vaan kaksi viikkoa, niin ne pitää käyttää tehokkaasti hyödyksi :D
Aikaisemmin viikolla kannoin kotiin rintamerkkejä. Piti ostaa neljä pussillista, kun jokaisessa pussissa oli joku, jonka just halusin, tosin pussit maksoivat euron kappaleelta, että ihan hirveästi en köyhtynyt. Mitään mä en näistä tiedä, muuta kun että ovat hauskoja ja oletettavasti vanhojakin, kiinnityssysteemi ja muovi ainakin vaikuttavat siltä.
Mä tiedostan erittäin hyvin, että mun lakanahylly on täysin täysi. Järjestely voisi tietysti vähän auttaa, kun hylly on korkealla vaatehuoneessa ja sinne on hieman hankala laittaa lakanoita ja sit ne tulee laitettua huonosti ja vievät tilaa enemmän kuin tarvitsisivat. Tämä tilaongelma ei kuitenkaan estänyt minua ostamasta viittä pussilakanaa ja yhtä aluslakanaa (tuo sydänkuvioinen). Erittäin hauskaa minusta oli, kun ensin ostin lauantaina täältä kirpparilta tuon alimman vihreän Finlaysonin lakanan ja tänään löysin sitten Riihimäeltä sille kaverin. Ennen ostin lakanoita vain uusiokäyttöön, mutta noin vuosi sitten ymmärsin kuinka mukavia ne on nukkumiseenkin, ja nätimpiä kuin uudet lakanat. Eikä kaupasta uusia saa tietenkään sillä hintaa, millä mä nämä oon ostanut, näistä maksoin noin 2e kappaleelta.
Ja tietysti lakanat tarvitsevat tyynyliinoja. Kaksi sydämellistä ja kaksi vihreää, käsipyyhe ja kankaanpalanen. Vihreät on Fidalta, jossa oli viikonloppuna kaikki puoleen hintaan.
Ja lapsetkin tarvii lakanoita! Fin-helenin Tam tam on juniorkokoinen pussilakana ja menee toistaiseksi ainakin siihen käyttöön. Tää on ihana ja saatoin tanssia pientä voiton tanssia, kun tämän löysin kahdella eurolla. Mukana tuli vielä sininen aluslakanakin. Tää on tosi hyväkuntoinen, että periaatteessa vois verhoiksikin leikata, jos haluaisi.
Fidalta lähti mukaan myös viisi Arabian tassia hintaan 0,40e kappale. Tassit on mun mielestä tosi tylsiä ostaa, kun eihän ne nyt ole silleen jänniä tai yleensä edes kovin nättejä, mutta tarvehan näille tosiaan oli. Kuppeja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta tasseja ei.
Levynsuojaa oon katsellut jo viikkoja kirpparilla, mutta en millään raaskinut maksaa siitä kymppiä, kun ei se ole ihan viatonkaan. Enkä mä tiedä mitä sillä teen, kun ei me tarvita kelloa, minkä siitä voisi tehdä, eikä sitä voi levyllekään laittaa, kun ei ole kuin yksi. Ehkä sitä voi käyttää pannunalusena. Nyt hinta oli tippunut vitoseen, niin raaskin sen sitten viimein ostaa. Samoin vihreää muovinauhaa olin samalla kirpulla hipelöinyt monesti, mutta en sitten ollut ostanut, nyt sekin oli puoleen hintaan. Tosin ei lähtöhintakaan ollut kuin 2e, että ei se alunperinkään kovin kallis olisi ollut.
Ikinä en ole nähnyt tuon väristä Koldin purkkia. Mulla on kyllä oransseja, mutta tuo paljon vaaleampi, ehkä vähän persikkainen väri. Jos se olisi ollut esim punainen, en olisi sitä ostanut, vaikka se maksoi vain euron. Siinä oli nimittäin ostettaessa jauhoja tai jotain muuta vielä sisällä :D
Pieni Fauni liina löytyi tänään Riihimäeltä eurolla, siitä tulisi todella söpö pussukka, mutta en tiedä raaskinko mä sitä leikata.
Riihimäeltä löytyi myös rullaluistimet. Ne on just täydellisen kokoiset ja hienot. Pystyssähän mä en niillä pysy (tai pysyn, mutta liikkua mä en sitten voi) enkä mä uskalla lähteä niiden kanssa ulos ennen kuin mä hankin kypärän, mutta tavoite olisi kuitenkin oppia liikkumaan noilla. Oon muksusta asti halunnut rullaluistimia enkä ikinä saanut sellaisia. Vanhemmilla oli tosin hyvät perustelut, että ihan ymmärrättävää. Kotikodin lähellä ei kuitenkaan ole ihan vieressä asfalttia vaan ensin olisi pitänyt mennä pyörällä useampi kilometri ennen kuin niitä olisi voinut käyttää.
Valkopohjainen mekko löytyi jo aiemmin ja on päässyt jo useasti käyttöön, se on ihana. Ruskeasta pitää ehkä leikata hihat ennen kuin se pääsee käyttöön, jostain syystä en osaa käyttää pitkähihaisia mekkoja.
Kaksi Finnkarelian mekkoa löytyi tänään Riihimäeltä enkä osannut päättää kumman otan, niin otin molemmat. Kotona selvisi, että olisin pärjännyt vihreällä, koska sininen olikin sen verran iso, ettei sitä oikein voi käyttää, eli se varmaan lähtee kiertoon sitten kuitenkin.
Sit mä oon ostellut leluja. Leijonakuninkaat löytyivät Fidasta ja pääsivät hyllyyn muiden saman sarjan figujen kanssa. Kiinalainen posliinipupu oli minun mielestä niin pelottavan ja maanisen näköinen eikä maksanut kuin 0,40e niin se sopi minusta hienosti meille :D
Kumiankka kokoelma kasvoi taas kahdella, mä en oikein kyllä ymmärrä tuota puuhkaa, se menee varmaan ihan kamalan näköiseksi kastuessaan :D
Rullaeläin löytyi myös tänään. Yhdellä kirpparilla oli korillinen pusseja, joissa oli pieniä leluja ja muuta sälää ja mulle tuli heti siitä olo, että tuolta mä löydän rullaeläimiä ja yhdessä pussissa sellainen olikin. Kaikki muu siinä pussissa oli oikeastaan roskaa, rikkinäisiä tavaroita ja tyyliin jouluvalojen osia, en ymmärrä miksi joku jaksaa raahata sellaisia kirpparille enkä mä halua ostaa sellaisia, mutta välillä on pakko.
Tampellan kangas löytyi jo alkuviikosta ja oli minusta hieman hintava (4e), koska pala ei ollut mikään valtava. Mutta heti sen nähdessä keksin sille käyttöä. Olin jo pitkään suunnitellut tietokonetuolille päällystä, mutta sopiva kangas puuttui. Yksivärinen ei tietenkään käynyt eikä kuvio kuitenkaan saanut olla liian levoton vaan mieluummin iso ja selkeä.
Päällysteen toisella puolella on myös Tampellan kangasta, mutta pienemmillä kukilla. Tein siitä käännettävän, että saa vaihtelua. Se ei ole mitenkään pujotettava, vaan sivussa on narut, jolla sen saa kiinni. Näin sain tehtyä varmemmin hyvän ja ompelussakin pääsi helpommalla.

tiistai 30. kesäkuuta 2015
Juhannus ja perheenlisäystä
Juhannuksena oltiin appivanhempien mökillä koko viikonloppu. Reissu oli kiva, sää hieman vaihteleva, mutta enimmäkseen hyvä ja lämpimämpi kuin vuosi sitten. Loistava sää lennättää leijaa ja ukkonenkin meni aina vaan ohi.
Mökistä en hirveästi ymmärtänyt ottaa kuvia, se on aika söpö ja pieni ja vanha. Siellä on sellaiset vanhat puiset keittiökalusteet, jotka ois kotiinkin kivat. Ja paljon ilmeisesti edellisten omistajien jättämää emalia ja muuta. Lehvä-kasari mun on pitänyt kitistä itselleni jo monta kertaa, mutten ole muistanut.
Kesän huomaa selkeästi siitä, että on koko ajan kiire ja kirppiksillä ei ole ehtinyt pyöriä ihan entiseen tahtiin. Jotain löytöjä on sentään tullut tehtyä.
Ennen juhannusta toteutui taas yksi pitkäaikainen haave. Tietysti sitä löytää kaikkein isoimmat asiat aina kun on pyörällä liikenteessä lapsen kanssa. Ohikulkijoita saattoi tulla hieman huvittuneita katseita, kun yritin pyöräillä pyykkikorin kanssa kotiin, mutta loppujen lopuksi se onnistui yllättävän hyvin :D
Sarviksen pyykkikori on tosiaan ollut haaveissa pitkään ja jos niitä on kirppiksellä näkynyt, ne ovat olleet omassa käytössä, eli ei myynnissä. Vihreä sellainen pehmemuovinen versio on hieman kärsineessä kunnossa, mutta käyttökelpoinen vielä kuitenkin. Euron maksanut kori päätyi lasten huoneeseen säilyttämään leluja.
Biltonsin syvät lautaset löytyivät samalla reissulla ja selvisivät ihme kyllä myös pyöräilyn ehjänä, vaikka välillä vähän pelottikin, kun kassi kolisi pyörää vasten. Nämä maksoivat yhteensä 0,50e ja nyt mulla on viimein muutamalle rumalle kulholle korvaaja ja voin hankkiutua niistä entisistä eroon.
Finelin kattila maksoi 2e ja on periaatteessa sellaisessa kunnossa, että perunoita voisi keitellä, mutta kukkaruukuksi tämän kuitenkin ostin. Koldin purkin piti mahtua pinoon muiden samanlaisten kanssa, mutta kotona totesin, että ei, pino olikin jo täysi. Purkki löytyi Fidasta parilla eurolla, vaikka yleensä sielllä on hinnoiteltu nämäkin paljon kovemmin. Olipa sinne ilmestynyt erillinen vintage-puolikin, et ehkä ne sen takia voi sitten nostaa hintoja entisestään :D Mä en periaatteessa kyllä tykkää tuollaisista osastoista, kivempi on etsiä aarteita muiden romujen seasta kuin katsoa suoraan yhdestä paikkaa, mihin ne on kerätty valmiiksi.
Alla oleva kangas on aikuisten koon pussari ja käyttämätön sellainen. Nämä käyttämättömät on aina vähän sellaisia, että raaskiiko sitä edes ottaa käyttöön vai käyttäisikö kankaan johonkin muuhun.
Tämä seuraava asiakin on periaatteessa ehkä kirppislöytö, mutta ei niin perinteinen. Bongasin viime viikon torstaina ilmoituksen paikallisesta fb-ryhmästä, että pitäisi äkkiä löytää kahdelle kissanpennulle koti ja jotenkin sitten onnistuin heti naputtelemaan vastauksen, et mulle yksi. Olin mä tässä hieman katsellut pentuja, koska yhden kissan talous on ollut omituinen ja on säälittänyt jättää Norris yksin kotiin.
Poikana tämä ihana söpöys meille kaupattiin, mutta ihan en nyt ole varma asiasta. Nimettiin se Hordakiksi. Ihana ja söpö se on, myös ihan hirveen rasittava, kun kaikkein kivointa olisi leikkiä hyppimällä niskaan ja näppäimistölle ja yöllä saalistaa varpaat ja muut. Vanhempi kissakin alkaa jo pikkuhiljaa hyväksymään sen ja on lopettanut murisemisen. Sekään ei tosin tykkää siitä, että pieni kaveri yrittää koko ajan hyppiä päälle :D

sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Perjantai ja lauantai
Perjantaina meillä oli päivälllä auto käytössä ja päästiin kiertämään vähän kauempana olevia kirppiksiä. Mies on yleensä autolla töissä ja viikolla tulee sen takia kierrettyä niitä kirppiksiä, joihin pääsee kävellen tai pyörällä (ja niitäkin riittää ihan tarpeeksi jokaiselle päivälle :D ). Aamupäivällä käytiin kolmessa paikassa, mutta vain yhdestä paikasta löytyi jotain, tosin kahden kassillisen verran.
Alla näkyvästä kankaasta ajattelin ensin verhoa keittiöön, mutta päätyikin toistaiseksi pöytäliinaksi, kun oli siihen juuri oikean kokoinen. Puulaatikko ei ole mikään vanha ja päätyy tuunattavaksi, sille on jo tarkoitus olemassa, ikinä ei voi olla liikaa erilaisia säilytysasioita.
Pari kuukautta sitten kun ostin ensimmäisen punaisen Finelin kulhon, päätin kerätä punaista kaikki koot ja aika helposti niitä on löytynytkin. Mistään ei vaan oikein löydy tietoa, että minkä kokoisia niitä oikein on, etten enää tiedä, mitä multa puuttuu. Kuvassa näkyvä kulho on aika iso, halkaisija on 20cm ja se on nyt mun punaisista isoin. Yksi isompi koko on ainakin vielä olemassa.
Tällä hetkellä kaikki värillinen muovi viehetää kovasti. Kalalta puuttuu toinen silmä, mutta olen haaveillut siitä kauan, kun se on niin söpö. Täällä oli yhdellä kirppiksellä pitkään tuollainen myynnissä kolmella kympillä, joka oli ihan järkyttävä ylihinta, tästä mä maksoin euron.
Mä olin tehnyt päätöksen, etten ostaisi enää kuviottomia Koldin purkkeja, mutta mulla ei ollut ainuttakaan tuon värisillä kansilla, niin lähtivät ne nyt kuitenkin mukaan.
Sarviksen munakupit maksoivat 0,10e eli eivät oikeastaan mitään enkä sen takia saanut perusteltua itselleni, että miksi mä en saisi ostaa niitä. Ehkä niihin voi laittaa pääsiäisenä koristeita tai jotain, muuten niille ei kyllä ole hirveästi käyttöä. Hieman kyllä aloin haaveilemaan pinosta, missä näitä olisi yksi jokaista olemassa olevaa väriä :D
Kaksi kylpypyyhettä ja pari pienempää pyyhettä lähtivät mukaan eurolla. Kaksi pienempää oli vähän turhia, mutta koska olivat samassa nipussa niin minkäs teet. Yleensä kaikki hienot pyyhkeet ovat aina käsipyyhkeitä tai jotain tosi tyhmää välikokoa, kerrankin löytyi edes vähän isompia.
Iltapäivällä sitten ei pitänyt mennä enää kirppikselle, mutta tuli ylimääräinen puoli tuntia, joka piti käyttää jossain ja mies käski mennä kirppikselle.
Ja sit saattoi lähteä vähän käsistä. Siellä oli yksi pöytä melkein täynnä purkkeja. Nämä ostamani maksoivat 0,20-1e kappaleelta. Tuo pieni pyöreä on jostain syystä mun suosikkini. Osa purkeista jäi ostamatta ilmeisesti hinnoitteluvirheen takia. Osa niistä oli tosiaan samanlaisia kuin ostamani, mutta maksoivat 50 euroa, ilmeisesti hinta oli kirjoitettu väärään kohtaan, kun kirppiksen laput ovat sellaisia, missä on valmiiksi omat paikat senteille ja euroille. Pitää käydä joku päivä tässä katsomassa olisiko hintoja korjattu, sinne jäi muutama tosi hienokin purkki.
Samasta pöydästä löytyi myös tälläinen hieno kissataulu. Takana on Arabian leima, jota on käytetty 75-81, mutta mitään muuta tietoa tästä en onnistunut löytämään. Miehen kanssa veikattiin tämän olevan wc-kyltti. Jos ollaan oikeassa niin kiinnostaisi hirveästi millainen pari tälle kuuluu.
Sininen Finel löytyi myös perjantaina. Samankokoinen punainen, jollaista mulla ei ollut vielä löytyi lauantaina. Mä taisin tuossa pari viikkoa sitten sanoa, että näiden Fineleiden kanssa lähtee kyllä ihan just käsistä tää keräily ja pahaltahan tää näyttää :D
Granitin sydämet on mun heikko kohta, olleet jo monia vuosia. Tälläistä isoa kulhoa en ole ennen livenä nähnyt, reunoissa on jotain pinttynyttä likaa, mutta hienosti käyttökuntoinen kulho kuitenkin vielä.
Lauantaina löytyi myös tälläinen keittiöpyyhe. Mä olen tosi nirso näiden kanssa ja tämä on ensimmäinen minkä mä kelpuutin. Keittiöpyyhkeille olisi kovasti tarvettakin, mutta en halua kalenteripyyhkeitä eikä mikään muukaan ole oikein sopinut meille. Tässä erityisesti tuo tekstinpätkä viehätti. Ehkä mä nyt tän ensimmäisen jälkeen alan oppimaan vähemmän nirsoksi näiden suhteen ja löytäisin lisää pyyhkeitä.
Porin puuvillan kankaasta tehty aikuisten koon pussilakana on aivan ihana, en tosin tiedä meneekö tämä uusiokäyttöön, kun muksu ei oikein tästä innostunut enkä mä välttämättä osaa kuvitella tätä itsellenikään käyttöön.
Onneksi jokainen kirppisreissu ei ole ihan näin tuottoisa tai sitten pitäisi yrittää taas virittää jotain ostolakkoa, jonka olisin kyllä näistä jokaisen tavaran kohdalla rikkonut, et ehkä sekään ei toimisi :D

torstai 28. toukokuuta 2015
Tuuriton siivouspäivä ja muita ostoksia
Lauantaina oli siivouspäivä, jota oltiin esikoisen kanssa odotettu innolla. Aamulla sää oli kurja, mutta aika äkkiä se siitä parani. Huomasi kyllä, että osa myyjistä oli jäänyt kotiin sään takia. Jaksettiin kiertää noin kymmenen paikkaa, joissa suurimmassa osassa oli useampi piha ja myyjä. Löydöt jäivät aika laihanlaisiksi, itselleni en löytänyt mitään, ainut asia mikä edes vähän kiinnosta oli pieni punainen Aarikan riemuraita, mutta koska en oikeasti kerää niitä, en sitten ollut valmis maksamaan pyydettyä hintaa, vaikkei se mikään ylihinnoiteltu ollutkaan.
Tyhjin käsin ei sentään poistuttu vaan muksuille löytyi useampi hieno lelu. Sellaisiakin, mitkä on myös vanhempien mielestä hienoja. Ysäriltä peräisin oleva Ghostbusters-auto, josta lähtee ääntä ja valot syttyy oli koko perheen mielestä hienoin löytö, pienin rakastaa kaikkea mikä pitää ääntä ja mies haluaisi tämän hyllyyn koristeeksi, mutta päätyi nyt toistaiseksi ainakin vielä leikkeihin.
Tavallisilta kirppareilta ei sentään ole tarvinnut poistua tyhjinkäsin. Sunnuntaina lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että nyt on kyllä pakko löytyä jotain, kun ei edellisenä päivänä löytynyt, mikä yleensä kyllä päättyy kans pettymykseen, mutta ei nyt.
Oranssi Kold löytyi jo perjantaina kierrätyksestä eurolla. Muoviselle ruukunsuojukselle mulla ei sinäänsä ollut tarvetta, mutta aivan hetki sitten juttelin äitini kanssa siitä, kun näitä ei suuremmin näy kirppiksillä, vaikka ovat aikanaan olleet niin yleisiä. Ehkä niitä on sitten hajonnut niin paljon ja nyt kerrankin kun tälläinen tuli vastaan, piti se ottaa mukaan.Tällä oli niin suuri hinta kuin 20 senttiä. Samasta pöydästä lähtivät mukit mukaan, kun maksoivat vaan 10 senttiä kappaleelta. Mulla on samanlaisia ennestään jo kaksi, teepannuilla kuvioitu ja kukallinen.
Leipäkori multa löytyi jo ennestään oranssina, mutta sen jälkeen kun näin jossain kuvan, missä näitä samanlaisia oli monessa eri värissä, aloin himoitsemaan itsellenikin sellaista sarjaa ja nyt mulla on jo kaksi!
Tuo toinen oranssi muovinen esine kuvassa ei varmaan näy niin selkeästi, että siitä ymmärtäisi, mikä se on. Se on talouspaperiteline. Siinä oli Sarviksen tarra, mikä lähti pesussa ja leima, joka kertoi sen kuitenkin olevan ruotsalainen. Hieman googlailtuani selvisi, että Sarvis oli ostanut ja lainannut kyseiseltä tehtaalta muotteja, että ehkä se on sitten oikeasti Sarviksen. Meillä oli ennen tyhmä ja ruma uusi teline, joka oli alunperinkin ostettu vain väliaikaiseksi ratkaisuksi, joten tämä löytö oli erittäin mieluinen.
Samalta reissulta löytyi nipullinen vanhoja hyllypapereita parilla eurolla. Nämä on taas tätä tavaraa, jota en raaski käyttää, ainakaan hyllyjen päällystämiseen, kun ei meillä avohyllyjäkään ole. Oikeasti olisin ehkä halunnut vain nuo kukalliset, eli ehkä mä sit noita muita raaskisin käyttääkin oikeaan tarkoitukseen ja kukallisia voi sit käyttää johonkin hienoon ja näkyvään paikkaan :D
Japanilainen sokerikko (ainakin mä luulen et se on sokerikko) tarttui aikaisemmin jo mukaan kierrätyskeskuksen ilmaishyllystä. Leipälaatikko löytyi eilen ja tuolle aivan liian hempeälle kukalle pitää keksiä jotain, millä sen peittäisi. Paikka tälle on jopa valmiina ja mieskin antoi tänään siunauksen mun idealle (koska sen pitää se kuitenkin asentaa).
Arabian kupit ovat kaikki taas pienivikaisia, mutta kerrankin niin oikein hinnoiteltuja, että lähtivät mukaan, kolme kuppia maksoi yhdessä 0,50 euroa. Normaalisti tuonkin kuntoisista kupeista pyydetään kuitenkin useaa euroa kappaleelta.
Alla näkyvä kangas on myös viime aikaisia löytöjä, mutta on jäänyt aikaisemmin esittelemättä, kun päätyi heti käyttöön. Se on juniorkoon pussilakana ja laitoin sen heti pienemmän lapsen peittoon, kun ajattelin, ettei isompi ainakaan tälläisiä hyväksyisi, mutta heti se oli sitä mieltä, että pikkuveli sai hienommat lakanat kuin hän. Tosin isompi lapsi on tässä viime aikoina osoittanut omaavansa aika vahvan ja oudon sisustusmaun melkein 6 vuotiaaksi pojaksi, että ehkä mä en enää ihmettele mitään :D
Lastenhuone sai uuden kaapin, kaappi on kuin tehty tuohon väliin, joka on ennen ollut hukkatilaa ja olen kaivannutkin siihen jotain huonekalua. Vanhan pesukomuutin bongasin eräällä fb-kirppiksellä, jossa sitä annettiin ilmaiseksi ja ihan tässä lähellä. Kuvassa se ei näyttänyt oikein miltään, mutta ajattelin kuitenkin hakea sen meille, että voihan sille tehdä jotain ja jos se ei sovi meille, äitini varmasti mieluusti adobtoi sen. Hakiessa olikin vastassa yllätys, kun se olikin paljon kauniimpi oikeasti, tosin hyvin likainen. Maalipinta on myös paikoitellen vähän heikossa kunnossa, mutta toistaiseksi se saa olla tuollainen.
Lasten mielestä se on taikakaappi ja niistä on hauskaa tiputella leluja reiästä sisälle kaappiin.
Laskeskelin tuossa yhtenä päivänä mun lasinalusia ja päädyin siihen, että niitä alkaisi jo olla tarpeeksi siihen, että voin laittaa niitä seinälle. Ja sitten niitä olikin paljon enemmän kuin mun kaavailemaan kohtaan olisi tarvinnut. Alunperin olin ajatellut laittaa niitä vain yhdelle seinälle, mutta nyt päätin jatkaa vähän seuraavallakin. Nyt voi sitten aloittaa keräilyn alusta, että voi jatkaa rivistöä taas yhden kokonaisen seinän verran.
Mulla on aivan käsittämättömän huono tuuri kaikissa arvonnoissa ja aina osallistuessakin mietin, et jaksaako nähdä vaivaa, kun en kuitenkaan koskaan voita mitään. Viimeisen 10 vuoden aikana muistan voittaneeni kahdesti ja molemmilla kerroilla liput tapahtumiin, joihin en ole sitten edes päässyt paikalle. Mutta nyt sitten kävi kerrankin tuuri ja voitin Hattaralandia-blogin arvonnasta aivan ihastuttavan korun, joka on päässyt käyttöönkin jo.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)