Joskus luin jostain "näin kirjoitat blogia"-ohjeista ettei ikinä saa pahoitella sitä, ettei ole kirjoittanut pitkään aikaan tai ainakaan selitellä, että miksi näin on. Ohjeet oli minusta muutenkin todella typerät, etten aio totella niitä tässäkään asiassa.
Illat on olleet hirveän kiireisiä, on pitänyt piirrellä kouluun tai sitten on pitänyt lähteä ulos kävelemään, koska se on nyt niin kamalan kivaa, kun on pimeää ja vähän viileää.
Jos mennään sitten taas kirppislöytöihin :D Mulla on ilmeisesti taas putki päällä parempien löytöjen suhteen ja olen löytänyt muutaman pitkään haluamani asian ja asioita, joita en tiennyt haluavani, mutta tulin niistä tosi iloiseksi. Ja yhden löydön, joka on ehkä tämän vuoden mahtavin löytö, sellainen, mitä on melkein maanisesti etsitty ja kaivettu kaikki kasat, missä sellaisia voisi olla ja melkein luovuttu jo toivosta.
Pellelaukkua ehdin hypistellä jo monta kertaa, mutta siitä puuttui hinta kokonaan ja joka kerta harmitti. Sitten siihen ilmestyi euron hintalappu ja se lähti mukaan. Kirppitäti (joka on aiemmin mainitun Kirppissedän vaimo) sanoi kassalla itsekin melkein ostaneensa laukun, kun on se niin hieno ja olevansa iloinen, kun tietää sen nyt päätyvän hyvään kotiin :D Kaipaisin siihen vähän pidempää hihnaa, niin sen saisi kunnolla käyttöön, mutta en ole vielä ehtinyt etsimään sopivaa.
Aikaisemmin keräsin enemmänkin pöllöjä, mutta nykyään harvemmin sattuu eteen sellaisia, jotka miellyttäisi silmää. Tämä söpöläinen oli samassa pussissa noiden kahden kanssa (pussi maksoi 0,5e) ja se ei olekaan mikään tavallinen pöllö vaan pöllöpilli! Hirveen nätti ääni siitä ei lähde, eli en ole kertonut lapsille, että sitä voi soittaa :D
Pupukangas löytyi Fidalta ja luulin ostaneeni kaksi verhoa, kunnes kotona katsoin vähän tarkemmin ja huomasin niiden olevankin vauvan pussilakana ja aluslakana. Mikä toisaalta oli ihan hyvä juttu, koska enemmän kangasta ja nyt mä saan ne ehkä varmemmin silputtua kuin verhot, joita mä olisin ehkä voinut kuvitella käyttäväni, mutta en kuitenkaan olisi saanut ikkunaan asti.
Mä himoitsen aina kaikkia mahdollisia lampun raatoja kirppiksiltä, mutta yleensä olen niitä ostamatta, jos en keksi niille käyttöä. Tästä ajattelin tehdä korin, kunhan saan päätettyä mitä tekniikkaa käytän, koska ideoita on taas useampi kuin yksi.
Joulukin on ihan kohta! Aluksi mua ärsytti kaikki joulukama kirppiksellä, mutta ei enää. Vännin seinäkangas löytyi Riihimäeltä, kuten ompputarjotinkin. Vänni maksoi kaksi euroa ja tarjotin euron. Vännin kankaita voisi kyllä tulla useamminkin vastaan, kaksi multa löytyi jo, yksi kesäinen ja yksi jouluinen.
Pari päivää myöhemmin liina ja omppupurkki löytyivät kotikaupungista yhteensä eurolla. Bühlerin liinat ovat ehdottomasti suosikkejani, muutama löytyy jo ennestään kaapistaan ja lisääkin voisi löytyä.
Lisäksi sain jo yhden joululahjankin! Yhtenä aamuna oli just sen verran aikaa, että ehti piipahtaa kierrätyksessä (ihanaa, että se aukeaa jo kasilta!) ja löysin sielä kauniin uunivuuan. Sisällä siinä on jotain jälkeä, että en taida uskaltaa käyttää sitä kuin tarjoiluun. Se olisi maksanut euron, mutta kassalla setä oli sitä mieltä, että hän antaa sen mulle joululahjaksi.
Arabian kupit löytyivät tänne juuri avatulta Aarreaitta kirppikseltä kahdella eurolla ja ovat ihan ehjiä, seuraavalla kirppiksellä niistä oiskin saanut maksaa jo kympin kappaleelta :D Uusi kirppis on tässä muutamalla käyntikerralla osoittautunut aika hyväksi, se on tilava ja valoisa ja ihmiset ovat löytäneet sen tosi nopeasti, tyhjiä pöytiä ei ole hirveästi vaikka ei ole ollut edes kuukautta auki vielä.
Eero Rislakin lara-kulho löytyi myös tuolta uudelta kirppikseltä. Ihastuin kauniin hohtavan violettiin kippoon ja mietin, että ei tää voi olla hirveän vanha, kun väri on tuollainen, vaikka muuten se onkin aika painava. Hintaa kipolla oli kolme euroa, että ajattelin, et ihan sama vaikka ois Tiimaria, niin kyllä sen voi siitä maksaa, kun se sopii täydellisesti meidän olkkariin. Autossa se oli vielä hohtavan violetti ja sitten kotona se ei enää ollutkaan violetti vaan siniharmaa. Tässä kävi just niin kuin ajattelin, että onnistun ostamaan ensimmäisen neodyymin värisen esineeni ihan vahingossa, vaikka olen sellaista halunnut jo vaikka kuinka pitkään :D Hieman kyllä harmittaa, etten mä saa tästä mitenkään kotona esiin sitä väriä, mikä siinä oli kirpparilla, koska se oli ehkä kaunein violetin sävy minkä oon ikinä nähnyt enkä mä välttämättä halua pitää tätä koko aikaa autossakaan :D
Alla näkyvä kangas on verho, muistaakseni Finlaysonin valmistama.
Arcopalin leijonamukista tuli mun uusi kahvikuppi, se on aivan täydellisen kokoinen (ja kuvassakin likainen, kun se joutui suoraan käytöstä kuvattavaksi). Granitin pieniä kippoja löysin ensin yhden ja viikon päästä kaksi lisää. Jännää, että niitä sattui eteen useita lyhyellä ajalla, koska en ole ennen nähnyt ainuttakaan tuollaista.
Fineliä on löytynyt taas kiitettävästi. Punainen kulho maksoi kaksi euroa ja sininen kulho kolme euroa. Sinistä olin jo pitkään katsellut, mutta nyt sen hinta oli tippunut, niin raaskin ostaa sen. Kulhoja alkaa olla jo aikamoinen määrä, mutta tosin meillä käytetään niitä päivittäin ja joskus ne ovat jopa loppuneet kesken.
Sydänmuki mulla oli ennestään, mutta koska näitä ei oikeastaan kirppiksillä tule vastaan, niin ostin tämän raukan, vaikka se maksoikin seitsemän euroa.
Primavera pannu on ihan karseessa kunnossa. Toinen puoli on sentään vähän siistimpi ja pohja on melkein läpi ruostunut ja silti maksoin siitä neljä euroa. Sain mä sen keittiöön aseteltua keltaisen primaveran viereen niin, että rikot jäävät aika kadoksiin. Tästä pannusta olen myös haaveillut jo pidemmän aikaa, vielä kun saisi vihreän primaveran. Se voisi olla vauvapannu, vaikka kaikki muut mun pannut onkin litrasia.
Häiriintynyt apinamuki maksoi euron enkä mä osannut päättää, että onko se söpö vai pelottava.
Tämä on myös yksi toteutunut haave. Vanha rullaverho. Eihän se ihan just natsaa mihinkään meidän ikkunaan eikä meillä ole sille edes tarvetta, koska meillä on sälekaihtimet. Tämähän on aivan mahtavaa materiaalia, että jos raaskisin pilkkoa tämän, saisi tukevia koreja esimerkiksi, mutta en mä ole ihan varma, että uskallanko mä rikkoa tätä. Voisihan tämän laittaa ihan vaan seinäkankaaksi, mutta toistaiseksi meillä ei taida olla yhtään tälle sopivaa seinää tyhjänä.
Ruskeaa lastenkangasta oon joskus ennenkin ihastellut kirppiksellä, mutta jättänyt ostamatta ja harmitti. Nyt löytyi palanen kahdella eurolla. Viime aikoina on muutenkin näkynyt (ja tarttunut mukaan) paljon vanhoja lastenkankaita, hirveästi muita ole tullut ostettuakaan.
Ja sitten vielä se löytö, mikä on kaikkein paras ikinä. Mä olin ollut sinä aamuna ja edellisenä päivänäkin ihan hirveen huonolla tuulella, mutta ajattelin silti lähteä Riihimäellä katsomaan, et löytyiskö sieltä mitään kivaa. Kaksi ekaa kirppistä meni vielä naama mutrulla, mutta kolmannelta poistuessa tuli oltua aika onnellinen eikä voinut enää millään murjottaa.
Mä olen halunnut näitä jo noin 18 vuotta ja viimeiset pari vuotta mä olen yrittänyt kaivaa kaikki tyttöjen lelut kirppiksillä läpi, jos nämä tulisivat vastaan. Matkalla riksuunkin mietin, et entä jos tänään ja mietin, et niinhän sitä vois luulla, että ei niitä taida ikinä löytyä kirppiksiltä, kun miksi kukaan luopuisi niistä.
Mä en ikinä lapsena saanut Spice Girls barbia, mutta nyt mulla on kaksi! Ja nää on oikeasti paljon hienompia kuin tavalliset barbit. Näillä on nivellys mahan yläpuolella ja paljon yksityiskohtia, kuten tatuointeja ja ovatpa nämä vähän pidempiä kuin tavalliset barbit. Ihan nämä eivät olleet ilmaisia, Mel B maksoi kuusi euroa ja Geri jostain syystä enemmän eli kymmenen euroa. Mutta niin kauan mä olen näitä etsinyt, että en olettanutkaan niitä välttämättä saavani ihan pikkurahalla ja olisin ehkä vähän enemmän vielä suostunut maksaamaankin. On ne niin ihanat <3 (Ja onneksi multa puuttuu vielä kolme näistä, että en jää ihan ilman etsintäkohdetta :D )