Viimeiseen kahteen viikkoon ei ole suuremmin tullut kotia nähtyä, yö silloin tällöin ja pyykkiä on pitänyt käydä pesemässä. Ja jos onkin ollut kotona, on pitänyt juosta kirppareille ja metsessä etsimässä sieniä. Huomenna pitäisi taas lähteä reissuun, menen viemään muksut mummolaan Varkauteen ja tulen itse sitten torstaina takaisin, viikonloppuna on kesän kohokohta Puntalarock, johon menen jo kymmenettä kertaa. Miehenkin kanssa alunperin olemme siellä tutustuneet.
Hirveästi lomalla ei ole tullut kirppiksillä käytyä, jollain sentään. Tukholmassa jäi kaikki kirppikset kiertämättä, koska satoi vettä ja eikä jaksettu lähteä niitä kauempaa etsimään. Ruotsin reissun jälkeen lähdimme miehen kanssa Kangasalalle Restauranta-päiville ja siitä mökille yöksi. Restauranta oli ensikertaiselle jännittävä kokemus, olin kyllä tiennyt että se on iso, mutta kyllä se myyjien ja ihmisten määrä hämmästytti aluksi. Oltiin paikalla perjantaina jo hyvissä ajoin, mutta hirveästi löytöjä ei tullut tehtyä.
Ensimmäinen ostos oli sininen peltipurkki metsästysaiheisilla kuvilla. Ikää en ole saanut selvitetty, sen sentään, että purkki on kotoisin englannista ja ilmeisesti sisältänyt keksejä. Purkki maksoi 2e ja kunnossa ei ole valittamista. Olen alkanut hamstraa vessaan sinisävyisiä purkkeja, vaikka muuten sininen ei olekaan suosikkivärejäni. Laseja löytyi kaksi, samoja mulla oli jo ennestään pari.
Minulle olisi ollut oikeastaan ihan sama, että olisinko löytänyt mitään muuta kuin tuon kylmälaukun. Että jos olitte paikalla ja näitte siellä jonkun silittelevän ja halailevan kylmälaukkua, se olin minä :D Meillä on ollut ostolistalla jo pari vuotta kylmälaukku, mutta en mä ole halunnut uutta enkä ole oikein tiennyt, että millaisen mä sitten haluaisin. Sitten näin kuvan juuri tälläisestä laukusta ja päätin haluta juuri sellaisen. Oletin tosin, etten ikinä löydä sellaista, mutta onneksi toisin kävi. Tämä on ehkä kauneumpia asioita mitä omistan ja ihailen sitä vieläkin päivittäin.
Mökiltä lähtiessä pitää tietysti viedä roskat mennessään ja roskapisteelle oli hylätty tälläinen vaaka. Vähän siinä on ruostetta, mutta muuten vikaa ei ole. Olen näitä usein katsellut kirppiksillä, koska ne ovat kauniita, mutta käyttöä en ole keksinyt. Tämä päätyi kukkien alle olkkariin, mikä on oikeastaan tosi hyvä paikka sille.
Hirveästi ei tuu dyykkailtua, mutta nyt on löytynyt parikin asiaa. Vaa`an lisäksi meidän omasta roskakatoksesta löytyi kaksi Ikean hyllyä, joista toinen oli vielä muoveissa. Paikka niille on vielä päättämättä, kun niille on muutama mahdollinen paikka, joiden väliltä pitäisi valita.
Mökkeilyn jälkeen oltiin yö kotona ja lähdettiin Varkauteen. Varkauden kirppikset ovat selkeästi parantuneet tai mun ajoitus on ollut parempi :D Iso Finelin kulho (6e) ja kaksi laattaa (1e) tarttuivat mukaan Kimppakirppikseltä. Oranssilta löytyi rumin hengari ikinä eurolla. Meillä on kyllä jo ennestään yksi tälläinen, mutta pitihän sille hankkia kaveri. Alla oleva täkki löytyi Fidalta neljällä eurolla ja on ihana.
Pinokkio ei ole kirppikseltä vaan löytyi vanhempien varastosta, äiti on tuonut minulle sen Sisiliasta, kun olen ollut tosi pieni. Varastosta löytyi vaikka mitä, mitä olen tässä kaivannut. Purimme varaston melkein kokonaan, koska etsimme vanhemmalle mukulalle mun vanhoja paperinukkeja, mutta niitä ei sitten löytynyt mistään.
Kotikaupungissakin olen ehtinyt käymään kirppiksellä. Voisula-astiaa olen pitkään kaivannut, mutta en ole löytänyt käyttökuntoista sellaiseen hintaan, millä olisin raaskinut ostaa. Käyttämätön frotee on jo pilkottu käsipyyhkeiksi, ommella en ole vielä ehtinyt.
Liedensuoja ei ollut mitenkään yllättävä löytö, tavaroilla on usein tapana etsiä kavereita. Nyt tarvitsee enää vain yhden pienen ja yhden ison, niin ne voisi laittaa oikeaan käyttöönsä. Villiruusu on sellainen kuviointi, mistä mä en oikein tiedä, mitä mieltä mä siitä olen, kaunishan se on, mutta joku siinä mättää. Ehkä se on tuo oudonvärinen pohja, tykkäisin ehkä enemmän selkeän valkoisesta kuin tuollaisesta pilkullisesta.
Sarviksen purkit löytyivät jo aiemmin, mutta on unohtunut kuvailla. Omena-alunen löytyi Lahdesta, kun mies kerrankin suostui pysähtymään kirppiskyltin kohdalla. Siellä oli erään kirppiksen pihassa peräkonttikirppis, alunen tosin löytyi kirppiksen sisältä.
Eilen löytyi keittiöön uusi kappa, jonka sain ripustettua samontein ikkunaan (asiaa saattoi auttaa se, että verho on sellaista kangasta, jota ei tarvinnut silittää :D ). Vähän se oli pitkä ja roikkuu hassusti, kun ei ollut tarpeeksi nipsuja, niitä en jaksanut kaivaa kaapista.
Ylempi laukku löytyi hetki sitten parilla eurolla, oikeasti sen on tarkoitettu ompelukoneelle, mutta säilöö nyt sisäänsä mun käsityökirjat. Alempi laukku on täynnä käsityölehtiä. Hieman tunsin itseni tyhmäksi, kun yritin vaikka kuinka kauan murtaa lukkoa, ennen kuin tajusin että siinä on pikalukitus, mikä aukeaa vaan lukon päistä vetämällä.
Eilen mun piti mennä huutokauppaan, sitten huomasin, että niitä olisi
kaksi enkä osannut päättää. Sitten ajatus alkoi ahdistaa, kun en ole
ikinä ollut huutokaupassa ja olisi pitänyt mennä yksin ja apua en mä
osaa, niin en sitten mennyt kumpaankaan huutokauppaan. Sen sijaan
päädyin ensimmäistä kertaa parkkikirppikselle, joka on täällä kesäisin
joka sunnuntai, mutta en ole koskaan käynyt. Mä oon aina ajatellut, että
siellä on vaan pari naista myymässä lastenvaatteita, mutta siellähän
oli vaikka mitä ja paljon ihmisiä.
Ja löydöissä ei tosiaan ole valittamista. Heti ensimmäisenä löysin eurolla englantilaisen kastikeastian lautasineen, google kertoi sen olevan 60-luvulta, vaikka olin itse veikannut sitä uudemmaksi. Kastikekulhoa mä olen etsinytkin, mutta yleensä ne ovat liian koristeellisia eikä sellainen oikein sovi meille. Samasta pöydästä tarttui mukaan kaksi Metsovaaran tarjotinta vitosella, kun en osannut päättää kumman haluan (kuvio siis eroaa hieman). Myyjä tiesi kertoa, että nämä ovat aikoinaan 60-luvulla olleet tehtaan työpaikkaruokalassa tarjottimina. Käytetyn näköisiähän ne on ja lakattu jälkeenpäin uudestaan päälle, mutta tosin näin juuri Lahdessa huonokuntoisemman Metsovaaran tarjottimen kahdellakympillä, että sinäänsä nämä olivat ihan hyvä löyty.
Iso Finellin kulho oli sisältä likainen ja sen takia siitä pyydettiin vain 2e, ihan paria kohtaa lukuunottamatta siitä tuli pesun jälkeen siisti. Auringonkukkakasari maksoi euron, mutta hintapyynnin syy ehkä selvenee tuosta seuraavasta kuvasta.
Likaisen ulkokuoren lisäksi kasari oli sisältä aivan musta. Tämä on ehkä likaisin asia, minkä olen ikinä ostanut. Ulkokuorta pyyhin sormella jo vähän ostaessa ja totesin, että kyllä sen pitäisi lähteä ja kaiken tuon lian alta löytyikin siisti ja hieno pinta, muutama naarmu ja pari aivan pientä emalirikkoa pohjan lähellä.
Kukkaruukuksi mä kattilan ostin, kun en uskonut, että sisäpuolelta sitä saisi kuntoon millään. Että kaikki se musta lähtisi pois, mutta putsaamisen jälkeen kattila on enää vain hieman tummentunut pohjasta. Eli onnistuin sitten ostamaan käyttökuntoisen kattilan vaikka kukaan ei olisi uskonut, että sitä saa enää pelastettua :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. heinäkuuta 2015
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Juhannus ja perheenlisäystä
Juhannuksena oltiin appivanhempien mökillä koko viikonloppu. Reissu oli kiva, sää hieman vaihteleva, mutta enimmäkseen hyvä ja lämpimämpi kuin vuosi sitten. Loistava sää lennättää leijaa ja ukkonenkin meni aina vaan ohi.
Mökistä en hirveästi ymmärtänyt ottaa kuvia, se on aika söpö ja pieni ja vanha. Siellä on sellaiset vanhat puiset keittiökalusteet, jotka ois kotiinkin kivat. Ja paljon ilmeisesti edellisten omistajien jättämää emalia ja muuta. Lehvä-kasari mun on pitänyt kitistä itselleni jo monta kertaa, mutten ole muistanut.
Kesän huomaa selkeästi siitä, että on koko ajan kiire ja kirppiksillä ei ole ehtinyt pyöriä ihan entiseen tahtiin. Jotain löytöjä on sentään tullut tehtyä.
Ennen juhannusta toteutui taas yksi pitkäaikainen haave. Tietysti sitä löytää kaikkein isoimmat asiat aina kun on pyörällä liikenteessä lapsen kanssa. Ohikulkijoita saattoi tulla hieman huvittuneita katseita, kun yritin pyöräillä pyykkikorin kanssa kotiin, mutta loppujen lopuksi se onnistui yllättävän hyvin :D
Sarviksen pyykkikori on tosiaan ollut haaveissa pitkään ja jos niitä on kirppiksellä näkynyt, ne ovat olleet omassa käytössä, eli ei myynnissä. Vihreä sellainen pehmemuovinen versio on hieman kärsineessä kunnossa, mutta käyttökelpoinen vielä kuitenkin. Euron maksanut kori päätyi lasten huoneeseen säilyttämään leluja.
Biltonsin syvät lautaset löytyivät samalla reissulla ja selvisivät ihme kyllä myös pyöräilyn ehjänä, vaikka välillä vähän pelottikin, kun kassi kolisi pyörää vasten. Nämä maksoivat yhteensä 0,50e ja nyt mulla on viimein muutamalle rumalle kulholle korvaaja ja voin hankkiutua niistä entisistä eroon.
Finelin kattila maksoi 2e ja on periaatteessa sellaisessa kunnossa, että perunoita voisi keitellä, mutta kukkaruukuksi tämän kuitenkin ostin. Koldin purkin piti mahtua pinoon muiden samanlaisten kanssa, mutta kotona totesin, että ei, pino olikin jo täysi. Purkki löytyi Fidasta parilla eurolla, vaikka yleensä sielllä on hinnoiteltu nämäkin paljon kovemmin. Olipa sinne ilmestynyt erillinen vintage-puolikin, et ehkä ne sen takia voi sitten nostaa hintoja entisestään :D Mä en periaatteessa kyllä tykkää tuollaisista osastoista, kivempi on etsiä aarteita muiden romujen seasta kuin katsoa suoraan yhdestä paikkaa, mihin ne on kerätty valmiiksi.
Alla oleva kangas on aikuisten koon pussari ja käyttämätön sellainen. Nämä käyttämättömät on aina vähän sellaisia, että raaskiiko sitä edes ottaa käyttöön vai käyttäisikö kankaan johonkin muuhun.
Tämä seuraava asiakin on periaatteessa ehkä kirppislöytö, mutta ei niin perinteinen. Bongasin viime viikon torstaina ilmoituksen paikallisesta fb-ryhmästä, että pitäisi äkkiä löytää kahdelle kissanpennulle koti ja jotenkin sitten onnistuin heti naputtelemaan vastauksen, et mulle yksi. Olin mä tässä hieman katsellut pentuja, koska yhden kissan talous on ollut omituinen ja on säälittänyt jättää Norris yksin kotiin.
Poikana tämä ihana söpöys meille kaupattiin, mutta ihan en nyt ole varma asiasta. Nimettiin se Hordakiksi. Ihana ja söpö se on, myös ihan hirveen rasittava, kun kaikkein kivointa olisi leikkiä hyppimällä niskaan ja näppäimistölle ja yöllä saalistaa varpaat ja muut. Vanhempi kissakin alkaa jo pikkuhiljaa hyväksymään sen ja on lopettanut murisemisen. Sekään ei tosin tykkää siitä, että pieni kaveri yrittää koko ajan hyppiä päälle :D

maanantai 15. kesäkuuta 2015
Kankainen kesäkuu
Moniin asioihin tässä vuosian saatossa on tullut hurahdettua, kuten esimerkiksi purkkeihin ja tarjottimiin ja astioihin ja emaliin ja.. Mutta ensimmäinen ja pahin hurahtaminen tapahtui kyllä kankaisiin ja sen kanssa ei loppua näy. Tuossa keväällä sain hienosti käytettyä varastosta kymmeniä metrejä kangasta pois enkä oikeastaan hankkinut uutta suuresti (joka tosin saattoi myös johtua siitä, ettei kirppiksillä niitä tullut vastaan). Nyt on selkeästi pitänyt paikata vaetta ja ostaa tuplasti tilalle, hups :D
Pieni nippu palasia lähti mukaan eurolla, pinkassa oli kyllä muutakin, mutta olivat tylsiä yksivärisiä kankaita, mutta kyllähän sitä sellaisillekin on käyttöä.
Verhot ovat ihanat, mutta ne ehkä odottaa jotain tulevaisuuden taloa, kun mä kuvittelen ne koko ajan johonkin tietynlaiseen keittiöön, mikä ei kyllä ole meidän nykyinen keittiö. Ostaessa niitä mä olin ajatellut silppuavani ne, mutta kotona tajusin niiden olevan täyspitkät ja niin hyväkuntoiset, etten mä enää tiedä uskallanko mä kajota niihin, kun vanhoja pitkiä verhoja tuntuu liikkuvan niin vähän.
Kesäkuun alussa piipahdettiin taas Varkaudessa, kun pikkusisko tuli täysi-ikäiseksi ja pitihin sitä juhlia. Ja käydä siellä kirpparilla. Tällä kertaa oli varmasti paras kirppisreissu ikinä kyseisessä kaupungissa. Fidasta löytyi kankaita edullisesti, meidän kaupungin Fidassa hinta olisi ollut ainakin tuplat, uskottavasti vielä enemmän.
Varkaudesta löytyi myös kaksi sydämellistä purkkia ja muutama muu asia, mitä ollaan pitkään metsästetty, yksi elokuva ja peli ja He-man ukkoja.
Arabian kuppi ja Aarikan jalka löytyivät tuosta lähikirpalta edullisesti. Arabiakin oli ehjä siihen asti kunnes sen sitten eilen tiskatetta tiputin kädestäni ja sain aikaan pienen rikon. Saattoi ehkä hieman harmittaa.
Lähikirpalla oli tuossa pari viikkoa pöytä, josta olisin voinut kantaa suunnilleen kaiken kotiini (tosin niinhän mä melkein teinkin..), paljon vanhoja kankaita ja lastenvaatteita ja mekkoja ja kaikki todella edullisilla hinnoilla, noista kuvan kankaista taisin maksaa euron kappaleelta. Tuota eläimet häkissä kangasta mä olen himoinnut jo pitkään, tosin punaisena, kun en sinistä tiennyt olevan olemassa ja nyt mulla on sitä viimeinkin.
Toinen pitkäaikainen unelma on ollut nämä Porin puuvillan verhot. Näitä mä olen haikaillut jo toista vuotta, mutta ovat olleet kuitenkin aina liian kalliita enkä ole näitä ennen livenä itseasiassa edes nähnyt. Kahdesta täydellisestä verhosta maksoin 8 euroa ja olisin kyllä maksanut yhdestäkin jo enemmän. Nämä olivat myös samassa pöydässä kuin edelliset kankaat.
Mä nyt tiedä mitä mä sillä toisella tekisin, kun en mä osaa pitää makkarin ikkunassa (joka lastenhuoneen lisäksi ainut, jossa osaan pitää pitkiä verhoja) kuin yhtä verhoa. Ehkä mä kuitenkin joskus saattaa harmittaa, että olen myynyt kaikkien verhojeni parit, jos joskus onkin sellaisia ikkunoita, joihin haluaa kaksi.
Edeelleen saman pöydän löytöjä :D Tyynyliina on tosin toiselta kirpparila ja pääsee kuntonsa vuoksi ihan siihen käyttöön, mutta tuo kuosi on niin kaunis. Norsut ovat uutta tuotantoa ja päässeet lapselle jo käyttöön. Haalari on vanhaa Tuttaa ja pari kokoa vielä liian iso meille, saa nähdä suostuuko mukula tuota pitämään kun aika on, mutta onhan se aivan mahtava.
Frotee ja kukallinen kangas ovat myös siitä samasta pöydästä, mutta eri reissulta :D Täkki löytyi Huutokauppalaitokselta, mikä on sellainen osto-myynti-liike täällä. Uutta täkkiä olen kaivannut jo pitkään, mutta eipä niitä ole näkynyt. Tämä todella pehmeä yksilö maksoi 3 euroa. Löytääkö joku tavallisilta kirppiksiltä täkkejä, kun minä en ikinä näe niitä siellä. Omani olen ostanut kierrätyksestä tai Fidasta tai vastaavasta paikasta, johon tavaraa voi lahjoittaa.
Jos liikkuu Hämeenlinnassa, tuo Huutokauppalaitos on kyllä käymisen arvoinen paikka, siellä on ihan kamalasti tavaraa, astioita, huonekaluja, emalia, purkkeja ja oikeastaan kaikkea mahdollista. Suosittelen kyllä, että ei mene sinne silloin kun kello lyö tasan, niin kuin minä viimeksi. Siellä on aika monta kelloa, jotka soivat silloin kovaan ääneen :D
Nanson yöpuku on edelleen siltä samaltta ihanalta pöydältä ja mahtuu jopa mun päälle, vaikka on lasten kokoa. Kaula-aukko on tyhmä, muuten voisin käyttää sitä ihan tavallisena mekkona, pitää katsoa raaskisiko sille tehdä jotain. Sininen mekko ja ruusullinen mekko tarttuivat toiselta kirppikseltä samasta pöydästä, mutta eri kerroilla. Ensin jätin ruusullisen ostamatta, koska se oli muka liian juhlava, mutta loppujen lopuksi se olikin paljon mieluisampi ja oon päässyt jo päällekin, pikkusisko tosin haukkui sitä mummokaavuksi, mutta pikkusisko onkin 16 eikä ymmärrä vielä hyvän päälle :D
Ja lisää kangasta. Sinisestä tulee toivottavasti olohuoneeseen uusi kappa. Pyyhe on valtava ja siinä on huppu. Ostin juuri netin kautta retrot bikinit (jotka unohdin kuvata), pyyhkeen ja niiden kanssa kelpaa mennä uimarannalle, kunhan tää sää tästä vähän vielä lämpiäisi.
Kangashaaveiden lisäksi on toteutunut myös muita pitkäaikaisia haaveita, sellaisia mitä joka kerta yrittää kaivella pöydistä, mutta ei vaan löydy. Ei ole pitkä aika, kun harmittelin, että miksi mä en löydä ainuttakaan rullaeläintä ja mä haluan niitä. Nyt löytyi rullattomia versioita (jotka on kyllä oikeastaan kivempia kuin rullalliset) pussillinen ja minusta tuli onnellinen. Vaaleanpunainen kissa on mun suosikkini ja orava!
Joku tiputtelee näitä emaleita mun eteen nyt urakalla enkä mä pysty enää niitä vastustamaan, jos ovat järkevän hintaisia. Vihreä kulho on mun ensimmäinen sisältä valkea versio ja siitä köyhdyin vitosen verran.
Mulla on ollut pitkään suunnitelmassa kerätä makkarin ikkunalaudalle vanhoja kelloja useita, tähän mennessä siellä on ollut yksi punainen kello, joka on ollut mulla vuosia. Viimein löytyi sille kaveri. Paljon mä en näistä suostu maksamaan, koska mä oikeastaan haluaisin niiden olevan rikkinäisiä, koska mä en pysty kuitenkaan kuuntelemaan tikitystä. Mies tosin tällä hetkellä yrittää tuolla keittiössä korjata tätä, koska siitä nyt on kivaa purkaa asioita ja katsoa kuinka ne toimii ja saisiko ne kuntoon.
Viikonloppuna oli paljon ohjelmaa. Meidän lähelle avattiin uusi hieno tapahtumapuisto ja pitihän niitä avajaisia käydä ihmettelemässä. Tosin mun suurin syy mennä sinne oli lisää kangasta :D Olin aikaisemmin jo lukenut, että TexVexillä on sielä piste, missä ne myy kankaita euron pussi ja saa itse tonkia. Mä onnistuin lopettamaan kahden pussin kohdalla ja ostamaan järkevästi vain trikoota ja collegea, mille on oikeasti tarvetta. Ja kaikki vanhat kaunis kuosiset kankaat jotka löysin :D Ja usean omituisen kasari/ysäri-kankaan, jotka ovat minusta myös aika hienoja omalla karulla tavallaan.
Sunnuntaina juhlittiin pari viikkoa etukäteen esikoista, se täyttää kohta jo kuusi! Se on kyllä kamalaa kuinka nopeasti aika on alkanut menemään, kun on lapsia. Mä jouduin mieheltä jo kysymään, että kuuluuko tähän kakkuun oikeasti laittaa näin monta kynttilää :D
Tosin millään ei uskoisi, että juhannuskin on jo tällä viikolla. Torstaina pakataan tavarat kasaan ja lähdetään kohti mökkiä (ja käydään matkalla tietty parilla kirpparilla, mutta mä en ole vielä ehtinyt nähdä Pirkan kirpputorikeskuksen retropuotia, niin pitäähän siellä nyt käydä, kun sinne päin ajelee :D )

tiistai 3. maaliskuuta 2015
Kirppismatkustelua
Äiti oli kylässä viime viikolla ja vei keskiviikkona lapset mukanaan sinne kyläilemään. Äiti on melkein yhtä kova kiertää kirppiksiä kuin minäkin ja tottakai niitä sitten nytkin parit käytiin.
Koldin kukalliset purkit saavat minut aina innostumaan ja nämä kaksi yksilöä maksoivat euron kappaleelta, ettei niitä voinut jättää sinne, vaikka näitä pieninpiä purkkeja nyt löytyykin jo viisi. Tosin ne ovat myös käteviä yrteille ja muille heinille, mitä ei tule paljon käytetttyä/kerättyä.
Jauhosirottimen kansi oli kirppiksellä niin tiukassa, etten saanut sitä auki. Mies sitten kotona riuhtoi ja yllätys oli kiva, kun se olikin täysin priima sisältä eikä ihan ruosteessa.
Kattilankansiteline oli kauan kaivattu asia. Ainakin vuoden verran olen yrittänyt bongata tälläistä, mutta ei ole tullut vastaan. Nyt avaa ilolla kattilakaapin, kun ensimmäisenä kimppuun ei hyökkää kansiarmeija vaan ne on kesytetty viimein.
Turi desingin Lotte kulho, siitä puuttuu kansi ja se kuuluisi suola- ja pippurisirottimien kanssa yhteen. Se on niin söpö ja pikkuinen. Ajattelin ehkä tehdä siitä neulatyynyn, jos en keksi sille muuta käyttöä. Seuraavana päivänä tämän ostosta kirppiksellä tuli vastaan samalla kuviolla munakuppeja, mutta koska ne maksoivat enemmän ja munakupit on yksi sellainen turhake, mille mäkään en ole keksinyt mitään käyttöä, niin sinne sitten jäivät.
Minulla on tätä samaa oranssia muovia oleva bambi enkä tiennyt, että näitä on muitakin eläimiä. Minun bambiltani on lapset hukassa ja veikkaisin, että tällekin koiralle on kuulunut ketju ja toinen lapsi.
Perjantaina ajelin sitten hakemaan lapsia ja viettämään itsekin pari päivää porukoilla. Kerrankin ei ollut matkalla kiire ja pysähdyin sitten Lahdessa kuudella kirppiksellä ja Mikkelissä vielä kahdella ja kerrankin löysin muidenkin kaupunkien kirppiksiltä jotain.
Saksalainen seinätaulu löytyi Kontista, signeerauksen perässä on vuosiluku -62. Tämä on minusta ihan käsittämättömän kaunis ja pääsee keittiön seinälle heti kun saan miehen löymään sille naulan.
Keskellä olevat vaaleanpunaiset ovat kaksi lakanaa ja myöskin kontista. Niitä olisi ollut neljä, mutta sain itseni puhuttua siihen, että tarvitsen vain kaksi. Muut kankaat ovat myös Lahdesta, valkopohjaista mulla on olemassa punapohjaisena jo pyöreä liina, tästä tulee mulle ehkä uusi jouluverho makkariin, jos en mitään jouluisempaa löydä tässä loppuvuonna. Ruskeapohjaisesta kukkakankaasta olen taas ajatellut ompelevani jotain meidän vessaan.
Ruskeat sarviksen mukit tarttuivat mukaan Mikkelistä ja niistä tulee meille uudet hammasmukit. Emalikulho oli kiva löytö, koska olin juuri kaivannut tuollaista. Minulla on samanmallinen ja samanvärinen isompana ja se on nykyään yksi mun suosikeistani ja nyt sille on kaveri.
Sydänkuppi on toivottavasti mun uusi kahvikuppini, se ei ole vielä ehtinyt testiin, mutta huomenna varmastikin jo. Mä olen huomannut olevani nirso kahvikupin suhteen, teelle käy useampikin astia, mutta kahville ei. Tällä hetkellä olen kelpuuttanut vain yhden kupin (onneksi niitä on kaksi samanlaista ja nekin ovat valkopohjaisia sydämillä) ja vaihtelu olisi kuitenkin kivaa. Suurin osa mukeista on vaan liian isoja tai pieniä.
Baret waren purkki löytyi Mikkelistä ja on ehdottomasti reissun paras löytö, sisältä ja ulkoa todella hienossa kunnossa. Melkein jo harkitsin, että otanko sitä, kun se maksoi mukamas paljon (6e), mutta tiesin, että katuisin kamalasti, jos jättäisin sen ostamatta.
Määränpäässä, eli Varkaudessa, ehdin käymään kanssa muutamalla kirppiksellä, mutta sieltä löydöt olivat aika vähäisiä. Vihreä kangas on kaksi paneeliverhoa, joista ajattelin keittiöön kappaa ja toisesta jotain uusiokäyttöä. Transformers kankaasta tulee lapsille jotain, ehkä tyynyliinaa, se on kyllä oikein hieno kangas, mutta sitä on harmittavan vähän. Kuinka upea olisikaan esimerkiksi mekko tuosta kankaasta!

maanantai 9. helmikuuta 2015
Viikonloppu
Perjantaina kävin kiertämässä kolme kirppistä ja kierrätyskeskuksen. Kaikkialta paitsi yhdeltä kirpulta löytyi jotain. Siltä yhdeltä en ole kyllä koskaan löytänyt mitään ja käynkin siellä vain sen takia, kun se on kierrätyksen naapurissa. Se on tietysti vielä aika uusi paikka, mutta tuntuu siltä, ettei siellä ole myynnissä mitään muuta kuin ylihintaisia lastenvaatteita ja hämmentävän paljon sisustusteksti asioita, niitä oli melkein joka pöydässä.
Maustepurkki on samanlainen, mutta eri mausteelle kuin aikaisemmin löytämäni. Taisi olla jopa samasta pöydästä kuin edellinen, että tulisikohan niitä sinne vielä lisääkin. Söpöt kahvikupit Japanista ja kiinalainen emalikuppi tarttui kierrätyksen ilmaishyllystä mukaan. Mä olen vähän vältellyt kiinalaista emalia, koska yleensä ne ei oikein iske mun makuun, mutta tuossa viehätti jokin.
Pitkäkaulainen kissakalenteri oli kanssa kierrätyskeskuksesta. Sinäänsä vähän turha esine, koska mä en osaa kuvitella, että meillä kukaan jaksaisi viikkoa pidempään siirrellä tuota nappulaa joka päivä. Tosin mä olen aina ihan hukassa viikonpäivästä ja päivänmääristä, että saisiko tuo minut sitten enemmän kartalle tässä asiassa?
Kierroksen vikasta paikasta mukaan tarttui tarjotin. Backman Prinsesse desing Marjatta Metsovaara. Jos oikein tulkitsi, niin kuosin nimi olisi Perhonen ja kyllähän se vähän siltä näyttääkin. Tämä oli aika hauska löytö, koska ei ole montaakaan päivää, kun näin kuvia näistä Metsovaaran tarjottimista ja mietin, että eipä tuollaistakaan ole koskaan tullut vastaan missään ja olenkohan edes netissä nähnyt myynnissä ja sitten siinä se oli. Hieman siinä on käytönjälkeä, mutta siistikuntoinen se silti on. Hirveän vähän näistä löytyi netistä tietoa, muutama kuva ja yksi myynti-ilmoitus. Ikä olisi ehkä eniten kiinnostanut, kun muut tiedothan tuolla takana lukikin.
Lauantaina matkustin Tampereelle. Kävimme vanhempieni ja pikkusiskon kanssa Komedia teatterissa katsomassa Kyllä isä osaa. Näytelmä oli hyvä, juuri sitä mitä sen pitikin olla. Ennen näytelmää kävin siskon kanssa kiertämässä parit kirppikset. Illalla mentiin siskon kanssa vielä katsomaan kaverin keikkaa ja kierrettiin muutamat baarit. Oli oikein hauska reissu vaikka tänään ja eilen olo ei olekaan ollut enää kovin hauska.
Tällä kertaa Tampereen kirppikset eivät olleet yhtä tyhjän kanssa kuten ne yleensä tuppaavat olemaan. Kyttälän kirppikseltä mukaan lähti kaksi muovipurkkia. Isompi on Kold, olisi ollut toinenkin Koldin purkki oranssi kannella, mutta koska se oli kuvioton ja maksoi mielestäni siihen nähden liikaa, niin jätin sen sitten sinne. Bonukselta löysin kaksi Arabian kuppia, eivät ole mitään kovin hyväkuntoisia, mutta näyttävät hyllyssä kivalle. Kangas on myös Bonukselta ja sen ostamista sain perusteltua itselleni sillä, että se suojasi hyvin kuppeja särkymiseltä.
Pitkästä aikaa tuli ostettua tavaraa muualtakin kuin kirppikseltä. Tigeristä lähti mukaan pöytäliina, jota ihan tarkoituksella menin sinne ostamaan. Lasten kanssa kaikkein paras on vahakankainen, kun se on niin helppo pitää puhtaana. Harvoin löytyy vaan sellaisia, jotka minua mielyttäisi eikä tämäkään ole juuri se täydellinen, mutta aika lähelle.

maanantai 19. tammikuuta 2015
Punkkia ja peittoja
Reilu viikko sitten oltiin Tampereella käymässä. Yövyttiin kaveripariskunnan kanssa hotellissa ja käytiin muutaman kaverin kanssa Roastissa syömässä. Reissun syy oli kuitenkin Klubilla/Pakkahuoneella ollut Puntala winter attack ja Terveet kädet.
Viime kesän Puntalassa oli niin kamalan kuuma, että toivoin silloin jo talvella olevaa Puntalaa, mun visioon tosin kuului iglut ja pilkkihaalarit, mutta kelpas tääkin aivan mainiosti. Hieno reissu, paljon tuttuja ja hyviä bändejä. Ja ihana Läjä Äijälä, kaveri ei vaan ymmärtänyt, miksi se on musta niin hot enkä mä aina itsekään ymmärrä, mutta onhan se nyt ihana vaikka onkin vanha :D
Matkalla Tampereelle käytiin kiertää Pirkan kirpputorikeskus, mutta ei löydetty yhtään mitään. Samoin kaikki Tampereen kirppikset joissa käytiin, olivat ihan hukkareissuja. Eipä täällä kotipuolessakaan mitään suuresti hurrattavaa ole löytynyt, vaikka viime viikonloppuna tuli siskon kanssa kierrettyä kahdeksan kirppistä.
Jotain tässä on kuitenkin tarttunut mukaan. Kierrätyskeskuksesta tarttui taas mukaan uusi täkki.
Toinen puoli tästä on ihan vaan punainen. Kooltaan tää on vähän suurempi kuin nuo mun muut ja sen takia tästä tuli heti miehen suosikki. Johan noita täkkejä alkaa olla jo pieni pino, mutta vielä jokunen voisi mahtua mukaan. Paremman korinkin noille tarvitsisi, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Kunhan lumet sulaa niin voisi mennä katsomaan olisiko ukin luona aitassa sopivaa, ainakin mulla on mielikuva, että siellä olisi useita isoja koreja.
Täkki löytyi jo vähän aiemmin ja nyt viikonloppuna mukaan tarttui mukaan ruskea pussilakana tyynyliinan kera, keltainen Finelin kulho ja Sarviksen murokulho.
Noita punaisia kuppeja mulla olikin jo kaksi aikaisemmin, yksi valkoisilla sydämmillä ja yksi ihan samanlainen. Tuon saman mallisia Fineleitä on nyt tullut vastaan useampikin, mutta olen pysnyt lujana ja ollut ostamatta sillä ajatuksella, että jos se keltainen tai punainen tulisi vastaan, niin sen sit ostaisin.
Ja kun se keltainen sitten löytyi, niin ei sitä voinut jättää sinne. Hieman siinä on naarmuja ja kulumaa ja sisällä vispilän jälkeä, mutta riittävän hyväkuntoinen kuitenkin.Tosin nyt kun ostin tuon keltaisen, aloin heti harmittelemaan, että miksi en ostanut niitä muun värisi sille kaveriksi :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)