tiistai 21. heinäkuuta 2015

Hämeenlinnan kirpputoreja

Tykkään itse muiden blogeissa olleista kirppisesittelyistä, onhan ne käteviä, jos päätyy kyseiseen kaupunkiin ja haluaa kiertää kirppareita. Niinpä ajattelin tehdä samanlaisen postauksen oman kaupungin kirppiksistä. Listasin nämä niin fiksusti, että jos haluaa kiertää kaikki putkeen, niin minä ainakin kiertäisin nämä tässä järjestyksessä.

Hämeenlinnan suurkirpputori
Keksikatu 5
Todella iso kirppis. Paljon uutta tavaraa ja vakipöytiä. Ehkä hieman sekainen ja sotkuinen, mutta täältä tekee usein hyviäkin löytöjä. Auki jokapäivä ja voi maksaa kortilla. Eteisessä on erillisenä liikkeenä Kantolan nostalgia (ei auki torstaisin), missä on myös kaikkea vanhaa tavaraa, mutta on hinnoiltaan kalliimpi kuin kirpputori.


Kantolan kammari
Vanajantie 5
Kammarilla käyn eniten ja on varmaankin oma suosikkini (sijainti voi tietysti vaikuttaa mielipiteeseen hieman, koska asun aika lähellä), ei mikään suurin paikka, mutta ei mikään ihan pienikään. Tavaran vaihtuvuus on hyvä ja henkilökunta mukavaa.  Täällä ei voi maksaa kortilla, eli käteistä mukaan.


Timon tori
Kantolankatu 7
Hetki sitten tämä kirppis oli vielä nimeltään Löytö&kirppis, mutta omistaja vaihtui ja kirpparilla on tapahtunut ja tapahtumassa kaikkia muutoksia. Esimerkiksi niillä voi myydä tavaraa niin, että he hakevat tuotteet kotoa, hinnoittelevat ja myyvät ne tuotetorilla. Kirpparilla on myös käsityölaisille omat hyllyt. Plussaa ehdottomasti leikkipaikasta ja leveistä käytävistä. Iso tila, mutta aika paljon tyhjiä pöytiä on ollut ainakin toistaiseksi.  Auki päivittäin ja kortti käy.




Hämeentien kirpputori
 Hämeentie 11
Tää kirppis on yksi suosikeistani myös. Täältä löytää melkein joka kerta jotain, hinnat ovat yleensä halvat. Vaikea kiertää ja paljon umpikujia, ehkä hieman myös ahdas. Paljon vanhaa tavaraa eikä ikinä hirvästi lastenvaatteita ja uudempia aikuistenvaatteita. Täältä mä ostan suurimman osan mun vanhoista mekoista. Auki päivittäin ja pelkkä käteismaksu.

Keisarin makasiini
Aulangontie 3
Uusin kirppis täällä ja vaihtoi juuri omistajaakin. Viimeksi käydessä oli hyvin tyhjää pöydissä enkä ole tainnut täältä muutenkaan löytää hirveästi mitään, tuntuu että enimmäkseen on myynnissä lastenvaatteita. Pieni tila ja hienot puitteet. Auki päivittäin ja kortilla pitäisi pystyä maksamaan.



Kierrätyskeskus
Aulangontie 1
Luotsisäätiön ylläpitämä kierrätyskeskus. Auki vain arkisin. Enimmäkseen huonekaluja, mutta myös astioita ja muuta pientä tavaraa. Astiat yms on lajiteltu hyllyihin ja hinta määräytyy hyllyn mukaan. On 2 euron hylly, euron hylly ja hylly, mistä saa ottaa ilmaiseksi. Joitain asioita on tietysti hinnoiteltu kalliimmaksi, mutta suurin osa on näissä hyllyissä. Parhaat löydöt olen tehnyt ilmaishyllystä, siinä on usein tavaroita joista voisin maksaakin. Täkkejä täältä on myös paristi löytynyt. Sama säätiö pitää yllä myös raksakierrätystä (Suosaarentie 4), missä on kaikkea rakennustavaraa ja huonompia huonekaluja.



Kirppulinna
Palokunnankatu 14
Tämä kirppis kuuluu myös niihin, joissa ei tule hirveän usein käytyä, koska on mulle vähän hankalalla sijainnilla (keskustassa pitää parkkeerata niin kauas :D ), siisti ja eikä mikään kovin iso paikka. Ei ole auki sunnuntaisin ja voi maksaa kortilla.




Fida
Palokunnankatu 5
Kaikki nyt tietää millaisia Fidat on, eivät taida hirveästi poiketa kaupungista riippuen. Erillinen vintagepuoli. Ihan Kirppulinnan vieressä.



Unelma
Myllymäenkatu 3
Unelma on ennen ollut vain lastentarvikekirppis ja vaikkei enää sitä olekaan, niin lastentarvikkeita siellä enimmäkseen tuntuu olevan. Pieni tila, mutta hyvä leikkipaikka. Auki päivittäin ja voi maksaa kortilla.



Huutokauppalaitos
Hattelmalantie 31 
Tämä nyt ei periaatteessa ole kirpputori, mutta ajattelin listata tän tähän kuitenkin, koska on kuitenkin käymisen arvoinen paikka. Kaksi huonetta lattiasta kattoon täynnä tavaraa laidasta laitaan, löytyy paljon lasia ja kahvipannuja, että jos hajoaa keittimestä pannu, kannattaa käydä katsomassa täältä. Tänne käy vain käteinen eikä ole auki sunnuntaisin. 



Herman´s second hand
Brahenkatu 27
Useiden mielestä Hämeenlinnan paras kirpputori, mutta omaan top3:seen tämä ei mahdu. Väkeä riittää aina kyllä paljon ja on täältäkin löytöjä tullut tehtyä. Kesäkuussa oli lopettamassa, mutta uusi yrittäjä aloittikin kesäkuun lopussa, nyt on ollut vähän tyhjää pöydissä, mutta eiköhän ne kohta täyty, kun yleensä Hermannille saa odottaa pöytää monta viikkoa. Ahtaat käytävät ja rekit ovat erikseen kirppiksen toisessa päässä. Auki joka päivä ja kortti käy.




Kulmakirppis
Takumäentie 6
Suht iso tila ja avoin, matalia pöytiä ilman hyllyjä. Täältäkin tulee tehtyä välillä löytöjä, mutta aika paljon uudempaa tavaraa täällä taitaa liikkua. Kortilla voi maksaa ja tämäkään ei ole auki sunnuntaisin.



Toivottavasti tästä listauksesta oli jollekin apua ja pitää myöhemmin perehtyä sitten listaamaan noita vähän syrjemmällä olevia kirppiksiä.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kesäloman löytöjä

Viimeiseen kahteen viikkoon ei ole suuremmin tullut kotia nähtyä, yö silloin tällöin ja pyykkiä on pitänyt käydä pesemässä. Ja jos onkin ollut kotona, on pitänyt juosta kirppareille ja metsessä etsimässä sieniä. Huomenna pitäisi taas lähteä reissuun, menen viemään muksut mummolaan Varkauteen ja tulen itse sitten torstaina takaisin, viikonloppuna on kesän kohokohta Puntalarock, johon menen jo kymmenettä kertaa. Miehenkin kanssa alunperin olemme siellä tutustuneet. 

Hirveästi lomalla ei ole tullut kirppiksillä käytyä, jollain sentään. Tukholmassa jäi kaikki kirppikset kiertämättä, koska satoi vettä ja eikä jaksettu lähteä niitä kauempaa etsimään. Ruotsin reissun jälkeen lähdimme miehen kanssa Kangasalalle Restauranta-päiville ja siitä mökille yöksi. Restauranta oli ensikertaiselle jännittävä kokemus, olin kyllä tiennyt että se on iso, mutta kyllä se myyjien ja ihmisten määrä hämmästytti aluksi. Oltiin paikalla perjantaina jo hyvissä ajoin, mutta hirveästi löytöjä ei tullut tehtyä.


Ensimmäinen ostos oli sininen peltipurkki metsästysaiheisilla kuvilla. Ikää en ole saanut selvitetty, sen sentään, että purkki on kotoisin englannista ja ilmeisesti sisältänyt keksejä. Purkki maksoi 2e ja kunnossa ei ole valittamista. Olen alkanut hamstraa vessaan sinisävyisiä purkkeja, vaikka muuten sininen ei olekaan suosikkivärejäni. Laseja löytyi kaksi, samoja mulla oli jo ennestään pari.
Minulle olisi ollut oikeastaan ihan sama, että olisinko löytänyt mitään muuta kuin tuon kylmälaukun. Että jos olitte paikalla ja näitte siellä jonkun silittelevän ja halailevan kylmälaukkua, se olin minä :D Meillä on ollut ostolistalla jo pari vuotta kylmälaukku, mutta en mä ole halunnut uutta enkä ole oikein tiennyt, että millaisen mä sitten haluaisin. Sitten näin kuvan juuri tälläisestä laukusta ja päätin haluta juuri sellaisen. Oletin tosin, etten ikinä löydä sellaista, mutta onneksi toisin kävi. Tämä on ehkä kauneumpia asioita mitä omistan ja ihailen sitä vieläkin päivittäin.


Mökiltä lähtiessä pitää tietysti viedä roskat mennessään ja roskapisteelle oli hylätty tälläinen vaaka. Vähän siinä on ruostetta, mutta muuten vikaa ei ole. Olen näitä usein katsellut kirppiksillä, koska ne ovat kauniita, mutta käyttöä en ole keksinyt. Tämä päätyi kukkien alle olkkariin, mikä on oikeastaan tosi hyvä paikka sille.
Hirveästi ei tuu dyykkailtua, mutta nyt on löytynyt parikin asiaa. Vaa`an lisäksi meidän omasta roskakatoksesta löytyi kaksi Ikean hyllyä, joista toinen oli vielä muoveissa. Paikka niille on vielä päättämättä, kun niille on muutama mahdollinen paikka, joiden väliltä pitäisi valita.

 
Mökkeilyn jälkeen oltiin yö kotona ja lähdettiin Varkauteen. Varkauden kirppikset ovat selkeästi parantuneet tai mun ajoitus on ollut parempi :D Iso Finelin kulho (6e) ja kaksi laattaa (1e) tarttuivat mukaan Kimppakirppikseltä. Oranssilta löytyi rumin hengari ikinä eurolla. Meillä on kyllä jo ennestään yksi tälläinen, mutta pitihän sille hankkia kaveri. Alla oleva täkki löytyi Fidalta neljällä eurolla ja on ihana. 
Pinokkio ei ole kirppikseltä vaan löytyi vanhempien varastosta, äiti on tuonut minulle sen Sisiliasta, kun olen ollut tosi pieni. Varastosta löytyi vaikka mitä, mitä olen tässä kaivannut. Purimme varaston melkein kokonaan, koska etsimme vanhemmalle mukulalle mun vanhoja paperinukkeja, mutta niitä ei sitten löytynyt mistään.


Kotikaupungissakin olen ehtinyt käymään kirppiksellä. Voisula-astiaa olen pitkään kaivannut, mutta en ole löytänyt käyttökuntoista sellaiseen hintaan, millä olisin raaskinut ostaa. Käyttämätön frotee on jo pilkottu käsipyyhkeiksi, ommella en ole vielä ehtinyt.
Liedensuoja ei ollut mitenkään yllättävä löytö, tavaroilla on usein tapana etsiä kavereita. Nyt tarvitsee enää vain yhden pienen ja yhden ison, niin ne voisi laittaa oikeaan käyttöönsä. Villiruusu on sellainen kuviointi, mistä mä en oikein tiedä, mitä mieltä mä siitä olen, kaunishan se on, mutta joku siinä mättää. Ehkä se on tuo oudonvärinen pohja, tykkäisin ehkä enemmän selkeän valkoisesta kuin tuollaisesta pilkullisesta.


Sarviksen purkit löytyivät jo aiemmin, mutta on unohtunut kuvailla. Omena-alunen löytyi Lahdesta, kun mies kerrankin suostui pysähtymään kirppiskyltin kohdalla. Siellä oli erään kirppiksen pihassa peräkonttikirppis, alunen tosin löytyi kirppiksen sisältä.


Eilen löytyi keittiöön uusi kappa, jonka sain ripustettua samontein ikkunaan (asiaa saattoi auttaa se, että verho on sellaista kangasta, jota ei tarvinnut silittää :D ). Vähän se oli pitkä ja roikkuu hassusti, kun ei ollut tarpeeksi nipsuja, niitä en jaksanut kaivaa kaapista.


Ylempi laukku löytyi hetki sitten parilla eurolla, oikeasti sen on tarkoitettu ompelukoneelle, mutta säilöö nyt sisäänsä mun käsityökirjat. Alempi laukku on täynnä käsityölehtiä. Hieman tunsin itseni tyhmäksi, kun yritin vaikka kuinka kauan murtaa lukkoa, ennen kuin tajusin että siinä on pikalukitus, mikä aukeaa vaan lukon päistä vetämällä.

Eilen mun piti mennä huutokauppaan, sitten huomasin, että niitä olisi kaksi enkä osannut päättää. Sitten ajatus alkoi ahdistaa, kun en ole ikinä ollut huutokaupassa ja olisi pitänyt mennä yksin ja apua en mä osaa, niin en sitten mennyt kumpaankaan huutokauppaan. Sen sijaan päädyin ensimmäistä kertaa parkkikirppikselle, joka on täällä kesäisin joka sunnuntai, mutta en ole koskaan käynyt. Mä oon aina ajatellut, että siellä on vaan pari naista myymässä lastenvaatteita, mutta siellähän oli vaikka mitä ja paljon ihmisiä.


Ja löydöissä ei tosiaan ole valittamista. Heti ensimmäisenä löysin eurolla englantilaisen kastikeastian lautasineen, google kertoi sen olevan 60-luvulta, vaikka olin itse veikannut sitä uudemmaksi. Kastikekulhoa mä olen etsinytkin, mutta yleensä ne ovat liian koristeellisia eikä sellainen oikein sovi meille. Samasta pöydästä tarttui mukaan kaksi Metsovaaran tarjotinta vitosella, kun en osannut päättää kumman haluan (kuvio siis eroaa hieman). Myyjä tiesi kertoa, että nämä ovat aikoinaan 60-luvulla olleet tehtaan työpaikkaruokalassa tarjottimina. Käytetyn näköisiähän ne on ja lakattu jälkeenpäin uudestaan päälle, mutta tosin näin juuri Lahdessa huonokuntoisemman Metsovaaran tarjottimen  kahdellakympillä, että sinäänsä nämä olivat ihan hyvä löyty.
Iso Finellin kulho oli sisältä likainen ja sen takia siitä pyydettiin vain 2e, ihan paria kohtaa lukuunottamatta siitä tuli pesun jälkeen siisti. Auringonkukkakasari maksoi euron, mutta hintapyynnin syy ehkä selvenee tuosta seuraavasta kuvasta.


Likaisen ulkokuoren lisäksi kasari oli sisältä aivan musta. Tämä on ehkä likaisin asia, minkä olen ikinä ostanut. Ulkokuorta pyyhin sormella jo vähän ostaessa ja totesin, että kyllä sen pitäisi lähteä ja kaiken tuon lian alta löytyikin siisti ja hieno pinta, muutama naarmu ja pari aivan pientä emalirikkoa pohjan lähellä.
Kukkaruukuksi mä kattilan ostin, kun en uskonut, että sisäpuolelta sitä saisi kuntoon millään. Että kaikki se musta lähtisi pois, mutta putsaamisen jälkeen kattila on enää vain hieman tummentunut pohjasta. Eli onnistuin sitten ostamaan käyttökuntoisen kattilan vaikka kukaan ei olisi uskonut, että sitä saa enää pelastettua :D

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kovasti kirputti

Parina viime viikkona en ole hirveästi ehtinyt kiertää kirppiksiä ja selkeästi on ollut jotain vieroitusoireita, kun tänä viikonloppuna piti kiertää sitten kaikki tämän kaupungin kirppikset (yksitoista kappaletta), kolme kirppistä Riihimäellä ja yksi Hauholla.

Pari seuraavaakin viikkoa menee aika pitkälti reissussa, tiistaina lähdetään Ruotsin risteilylle ja palataan torstaina. Perjantaina heitetään muksut mummolaan ja lähdetään miehen kanssa Kangasalle katselee Restauranta-päiviä ja yöksi mökille. Sunnuntaina lähdetään sitten taas Varkauteen muutamaksi päiväksi. Miehellä alkoi nyt siis loma ja kun sillä on tässä vaiheessa vaan kaksi viikkoa, niin ne pitää käyttää tehokkaasti hyödyksi :D



Aikaisemmin viikolla kannoin kotiin rintamerkkejä. Piti ostaa neljä pussillista, kun jokaisessa pussissa oli joku, jonka just halusin, tosin pussit maksoivat euron kappaleelta, että ihan hirveästi en köyhtynyt. Mitään mä en näistä tiedä, muuta kun että ovat hauskoja ja oletettavasti vanhojakin, kiinnityssysteemi ja muovi ainakin vaikuttavat siltä.


Mä tiedostan erittäin hyvin, että mun lakanahylly on täysin täysi. Järjestely voisi tietysti vähän auttaa, kun hylly on korkealla vaatehuoneessa ja sinne on hieman hankala laittaa lakanoita ja sit ne tulee laitettua huonosti ja vievät tilaa enemmän kuin tarvitsisivat. Tämä tilaongelma ei kuitenkaan estänyt minua ostamasta viittä pussilakanaa ja yhtä aluslakanaa (tuo sydänkuvioinen). Erittäin hauskaa minusta oli, kun ensin ostin lauantaina täältä kirpparilta tuon alimman vihreän Finlaysonin lakanan ja tänään löysin sitten Riihimäeltä sille kaverin. Ennen ostin lakanoita vain uusiokäyttöön, mutta noin vuosi sitten ymmärsin kuinka mukavia ne on nukkumiseenkin, ja nätimpiä kuin uudet lakanat. Eikä kaupasta uusia saa tietenkään sillä hintaa, millä mä nämä oon ostanut, näistä maksoin noin 2e kappaleelta.


Ja tietysti lakanat tarvitsevat tyynyliinoja. Kaksi sydämellistä ja kaksi vihreää, käsipyyhe ja kankaanpalanen. Vihreät on Fidalta, jossa oli viikonloppuna kaikki puoleen hintaan.


Ja lapsetkin tarvii lakanoita! Fin-helenin Tam tam on juniorkokoinen pussilakana ja menee toistaiseksi ainakin siihen käyttöön. Tää on ihana ja saatoin tanssia pientä voiton tanssia, kun tämän löysin kahdella eurolla. Mukana tuli vielä sininen aluslakanakin. Tää on tosi hyväkuntoinen, että periaatteessa vois verhoiksikin leikata, jos haluaisi.


Fidalta lähti mukaan myös viisi Arabian tassia hintaan 0,40e kappale. Tassit on mun mielestä tosi tylsiä ostaa, kun eihän ne nyt ole silleen jänniä tai yleensä edes kovin nättejä, mutta tarvehan näille tosiaan oli. Kuppeja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta tasseja ei.


Levynsuojaa oon katsellut jo viikkoja kirpparilla, mutta en millään raaskinut maksaa siitä kymppiä, kun ei se ole ihan viatonkaan. Enkä mä tiedä mitä sillä teen, kun ei me tarvita kelloa, minkä siitä voisi tehdä, eikä sitä voi levyllekään laittaa, kun ei ole kuin yksi. Ehkä sitä voi käyttää pannunalusena. Nyt hinta oli tippunut vitoseen, niin raaskin sen sitten viimein ostaa. Samoin vihreää muovinauhaa olin samalla kirpulla hipelöinyt monesti, mutta en sitten ollut ostanut, nyt sekin oli puoleen hintaan. Tosin ei lähtöhintakaan ollut kuin 2e, että ei se alunperinkään kovin kallis olisi ollut.
Ikinä en ole nähnyt tuon väristä Koldin purkkia. Mulla on kyllä oransseja, mutta tuo paljon vaaleampi, ehkä vähän persikkainen väri. Jos se olisi ollut esim punainen, en olisi sitä ostanut, vaikka se maksoi vain euron. Siinä oli nimittäin ostettaessa jauhoja tai jotain muuta vielä sisällä :D
Pieni Fauni liina löytyi tänään Riihimäeltä eurolla, siitä tulisi todella söpö pussukka, mutta en tiedä raaskinko mä sitä leikata.


Riihimäeltä löytyi myös rullaluistimet. Ne on just täydellisen kokoiset ja hienot. Pystyssähän mä en niillä pysy (tai pysyn, mutta liikkua mä en sitten voi) enkä mä uskalla lähteä niiden kanssa ulos ennen kuin mä hankin kypärän, mutta tavoite olisi kuitenkin oppia liikkumaan noilla. Oon muksusta asti halunnut rullaluistimia enkä ikinä saanut sellaisia. Vanhemmilla oli tosin hyvät perustelut, että ihan ymmärrättävää. Kotikodin lähellä ei kuitenkaan ole ihan vieressä asfalttia vaan ensin olisi pitänyt mennä pyörällä useampi kilometri ennen kuin niitä olisi voinut käyttää.


Valkopohjainen mekko löytyi jo aiemmin ja on päässyt jo useasti käyttöön, se on ihana. Ruskeasta pitää ehkä leikata hihat ennen kuin se pääsee käyttöön, jostain syystä en osaa käyttää pitkähihaisia mekkoja.


Kaksi Finnkarelian mekkoa löytyi tänään Riihimäeltä enkä osannut päättää kumman otan, niin otin molemmat. Kotona selvisi, että olisin pärjännyt vihreällä, koska sininen olikin sen verran iso, ettei sitä oikein voi käyttää, eli se varmaan lähtee kiertoon sitten kuitenkin.


Sit mä oon ostellut leluja. Leijonakuninkaat löytyivät Fidasta ja pääsivät hyllyyn muiden saman sarjan figujen kanssa. Kiinalainen posliinipupu oli minun mielestä niin pelottavan ja maanisen näköinen eikä maksanut kuin 0,40e niin se sopi minusta hienosti meille :D
Kumiankka kokoelma kasvoi taas kahdella, mä en oikein kyllä ymmärrä tuota puuhkaa, se menee varmaan ihan kamalan näköiseksi kastuessaan :D
Rullaeläin löytyi myös tänään. Yhdellä kirpparilla oli korillinen pusseja, joissa oli pieniä leluja ja muuta sälää ja mulle tuli heti siitä olo, että tuolta mä löydän rullaeläimiä ja yhdessä pussissa sellainen olikin. Kaikki muu siinä pussissa oli oikeastaan roskaa, rikkinäisiä tavaroita ja tyyliin jouluvalojen osia, en ymmärrä miksi joku jaksaa raahata sellaisia kirpparille enkä mä halua ostaa sellaisia, mutta välillä on pakko.


Tampellan kangas löytyi jo alkuviikosta ja oli minusta hieman hintava (4e), koska pala ei ollut mikään valtava. Mutta heti sen nähdessä keksin sille käyttöä. Olin jo pitkään suunnitellut tietokonetuolille päällystä, mutta sopiva kangas puuttui. Yksivärinen ei tietenkään käynyt eikä kuvio kuitenkaan saanut olla liian levoton vaan mieluummin iso ja selkeä.


Päällysteen toisella puolella on myös Tampellan kangasta, mutta pienemmillä kukilla. Tein siitä käännettävän, että saa vaihtelua. Se ei ole mitenkään pujotettava, vaan sivussa on narut, jolla sen saa kiinni. Näin sain tehtyä varmemmin hyvän ja ompelussakin pääsi helpommalla.