Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kankainen kesäkuu

Moniin asioihin tässä vuosian saatossa on tullut hurahdettua, kuten esimerkiksi purkkeihin ja tarjottimiin ja astioihin ja emaliin ja.. Mutta ensimmäinen ja pahin hurahtaminen tapahtui kyllä kankaisiin ja sen kanssa ei loppua näy. Tuossa keväällä sain hienosti käytettyä varastosta kymmeniä metrejä kangasta pois enkä oikeastaan hankkinut uutta suuresti (joka tosin saattoi myös johtua siitä, ettei kirppiksillä niitä tullut vastaan). Nyt on selkeästi pitänyt paikata vaetta ja ostaa tuplasti tilalle, hups :D


Pieni nippu palasia lähti mukaan eurolla, pinkassa oli kyllä muutakin, mutta olivat tylsiä yksivärisiä kankaita, mutta kyllähän sitä sellaisillekin on käyttöä.
Verhot ovat ihanat, mutta ne ehkä odottaa jotain tulevaisuuden taloa, kun mä kuvittelen ne koko ajan johonkin tietynlaiseen keittiöön, mikä ei kyllä ole meidän nykyinen keittiö. Ostaessa niitä mä olin ajatellut silppuavani ne, mutta kotona tajusin niiden olevan täyspitkät ja niin hyväkuntoiset, etten mä enää tiedä uskallanko mä kajota niihin, kun vanhoja pitkiä verhoja tuntuu liikkuvan niin vähän.


Kesäkuun alussa piipahdettiin taas Varkaudessa, kun pikkusisko tuli täysi-ikäiseksi ja pitihin sitä juhlia. Ja käydä siellä kirpparilla. Tällä kertaa oli varmasti paras kirppisreissu ikinä kyseisessä kaupungissa. Fidasta löytyi kankaita edullisesti, meidän kaupungin Fidassa hinta olisi ollut ainakin tuplat, uskottavasti vielä enemmän.


Varkaudesta löytyi myös kaksi sydämellistä purkkia ja muutama muu asia, mitä ollaan pitkään metsästetty, yksi elokuva ja peli ja He-man ukkoja.
Arabian kuppi ja Aarikan jalka löytyivät tuosta lähikirpalta edullisesti. Arabiakin oli ehjä siihen asti kunnes sen sitten eilen tiskatetta tiputin kädestäni ja sain aikaan pienen rikon. Saattoi ehkä hieman harmittaa.


Lähikirpalla oli tuossa pari viikkoa pöytä, josta olisin voinut kantaa suunnilleen kaiken kotiini (tosin niinhän mä melkein teinkin..), paljon vanhoja kankaita ja lastenvaatteita ja mekkoja ja kaikki todella edullisilla hinnoilla, noista kuvan kankaista taisin maksaa euron kappaleelta. Tuota eläimet häkissä kangasta mä olen himoinnut jo pitkään, tosin punaisena, kun en sinistä tiennyt olevan olemassa ja nyt mulla on sitä viimeinkin.


Toinen pitkäaikainen unelma on ollut nämä Porin puuvillan verhot. Näitä mä olen haikaillut jo toista vuotta, mutta ovat olleet kuitenkin aina liian kalliita enkä ole näitä ennen livenä itseasiassa edes nähnyt. Kahdesta täydellisestä verhosta maksoin 8 euroa ja olisin kyllä maksanut yhdestäkin jo enemmän. Nämä olivat myös samassa pöydässä kuin edelliset kankaat.
Mä nyt tiedä mitä mä sillä toisella tekisin, kun en mä osaa pitää makkarin ikkunassa (joka lastenhuoneen lisäksi ainut, jossa osaan pitää pitkiä verhoja) kuin yhtä verhoa. Ehkä mä kuitenkin joskus saattaa harmittaa, että olen myynyt kaikkien verhojeni parit, jos joskus onkin sellaisia ikkunoita, joihin haluaa kaksi.


Edeelleen saman pöydän löytöjä :D Tyynyliina on tosin toiselta kirpparila ja pääsee kuntonsa vuoksi ihan siihen käyttöön, mutta tuo kuosi on niin kaunis. Norsut ovat uutta tuotantoa ja päässeet lapselle jo käyttöön. Haalari on vanhaa Tuttaa ja pari kokoa vielä liian iso meille, saa nähdä suostuuko mukula tuota pitämään kun aika on, mutta onhan se aivan mahtava.


Frotee ja kukallinen kangas ovat myös siitä samasta pöydästä, mutta eri reissulta :D Täkki löytyi Huutokauppalaitokselta, mikä on sellainen osto-myynti-liike täällä. Uutta täkkiä olen kaivannut jo pitkään, mutta eipä niitä ole näkynyt. Tämä todella pehmeä yksilö maksoi 3 euroa. Löytääkö joku tavallisilta kirppiksiltä täkkejä, kun minä en ikinä näe niitä siellä. Omani olen ostanut kierrätyksestä tai Fidasta tai vastaavasta paikasta, johon tavaraa voi lahjoittaa.
Jos liikkuu Hämeenlinnassa, tuo Huutokauppalaitos on kyllä käymisen arvoinen paikka, siellä on ihan kamalasti tavaraa, astioita, huonekaluja, emalia, purkkeja ja oikeastaan kaikkea mahdollista. Suosittelen kyllä, että ei mene sinne silloin kun kello lyö tasan, niin kuin minä viimeksi. Siellä on aika monta kelloa, jotka soivat silloin kovaan ääneen :D


Nanson yöpuku on edelleen siltä samaltta ihanalta pöydältä ja mahtuu jopa mun päälle, vaikka on lasten kokoa. Kaula-aukko on tyhmä, muuten voisin käyttää sitä ihan tavallisena mekkona, pitää katsoa raaskisiko sille tehdä jotain. Sininen mekko ja ruusullinen mekko tarttuivat toiselta kirppikseltä samasta pöydästä, mutta eri kerroilla. Ensin jätin ruusullisen ostamatta, koska se oli muka liian juhlava, mutta loppujen lopuksi se olikin paljon mieluisampi ja oon päässyt jo päällekin, pikkusisko tosin haukkui sitä mummokaavuksi, mutta pikkusisko onkin 16 eikä ymmärrä vielä hyvän päälle :D



Ja lisää kangasta. Sinisestä tulee toivottavasti olohuoneeseen uusi kappa. Pyyhe on valtava ja siinä on huppu. Ostin juuri netin kautta retrot bikinit (jotka unohdin kuvata), pyyhkeen ja niiden kanssa kelpaa mennä uimarannalle, kunhan tää sää tästä vähän vielä lämpiäisi. 


Kangashaaveiden lisäksi on toteutunut myös muita pitkäaikaisia haaveita, sellaisia mitä joka kerta yrittää kaivella pöydistä, mutta ei vaan löydy. Ei ole pitkä aika, kun harmittelin, että miksi mä en löydä ainuttakaan rullaeläintä ja mä haluan niitä. Nyt löytyi rullattomia versioita (jotka on kyllä oikeastaan kivempia kuin rullalliset) pussillinen ja minusta tuli onnellinen. Vaaleanpunainen kissa on mun suosikkini ja orava!




Joku tiputtelee näitä emaleita mun eteen nyt urakalla enkä mä pysty enää niitä vastustamaan, jos ovat järkevän hintaisia. Vihreä kulho on mun ensimmäinen sisältä valkea versio ja siitä köyhdyin vitosen verran.
Mulla on ollut pitkään suunnitelmassa kerätä makkarin ikkunalaudalle vanhoja kelloja useita, tähän mennessä siellä on ollut yksi punainen kello, joka on ollut mulla vuosia. Viimein löytyi sille kaveri. Paljon mä en näistä suostu maksamaan, koska mä oikeastaan haluaisin niiden olevan rikkinäisiä, koska mä en pysty kuitenkaan kuuntelemaan tikitystä. Mies tosin tällä hetkellä yrittää tuolla keittiössä korjata tätä, koska siitä nyt on kivaa purkaa asioita ja katsoa kuinka ne toimii ja saisiko ne kuntoon.


Viikonloppuna oli paljon ohjelmaa. Meidän lähelle avattiin uusi hieno tapahtumapuisto ja pitihän niitä avajaisia käydä ihmettelemässä. Tosin mun suurin syy mennä sinne oli lisää kangasta :D Olin aikaisemmin jo lukenut, että TexVexillä on sielä piste, missä ne myy kankaita euron pussi ja saa itse tonkia. Mä onnistuin lopettamaan kahden pussin kohdalla ja ostamaan järkevästi vain trikoota ja collegea, mille on oikeasti tarvetta. Ja kaikki vanhat kaunis kuosiset kankaat jotka löysin :D Ja usean omituisen kasari/ysäri-kankaan, jotka ovat minusta myös aika hienoja omalla karulla tavallaan.



Sunnuntaina juhlittiin pari viikkoa etukäteen esikoista, se täyttää kohta jo kuusi! Se on kyllä kamalaa kuinka nopeasti aika on alkanut menemään, kun on lapsia. Mä jouduin mieheltä jo kysymään, että kuuluuko tähän kakkuun oikeasti laittaa näin monta kynttilää :D



Tosin millään ei uskoisi, että juhannuskin on jo tällä viikolla. Torstaina pakataan tavarat kasaan ja lähdetään kohti mökkiä (ja käydään matkalla tietty parilla kirpparilla, mutta mä en ole vielä ehtinyt nähdä Pirkan kirpputorikeskuksen retropuotia, niin pitäähän siellä nyt käydä, kun sinne päin ajelee :D )

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Viikko jouluun!

Kaikki lahjat on ostettu ja melkein jo paketoitukin ihan muutamaa lukuunottamatta. Joulusiivous on melkein suoritettu, jäljellä on enää yksi lipasto ja vaatehuone. Ja tietysti imurointi ja pölyt, mutta niiden vuoro on vasta lauantaina. Sunnuntaina tulee kuusi ja silloin mä olen päättänyt lopettaa tekemisen ja alkaa nauttimaan lomasta (näin mä ainakin suunnittelen, mutta enhän mä ikinä osaa olla tekemättä mitään).

Entinen kynttelikkö päätti lakata toimimasta ja piti ostaa uusi. Siinä tuli mukana jotain hirveän rumia koristeita ja tyhmähän se oli ihan valkoisenakin (melkein ostin punaisen, mutta ajattelin sitä olevan meillä liikaa). Päädyin laittamaan pintaan punaisia nappeja ja siitä tuli tosi kiva. Ja se on myös kivaa, että nappipurkitkin tyhjenivät edes vähäsen.



Vanhemman muksun kanssa askarreltiin olkkarin ikkunaan lumihiutaleita ja muksun huoneen ikkunaan laitoin miehen viime vuonna tehdyt Star Wars hiutaleet. Onhan se jouluna suotavaa vapauttaa sisäinen lapsensa, mies tuppaa tosin vapauttamaan sisäisen nörttinsä :D



Pipareita on kans leivottu! Piparkakkutalo aiheutti taas päänvaivaa ja päädyttiin tekemään kerrostalo. Siitä ei ole kuvaa, koska se on tosi ruma, neliö, joka on ahdettu ihan täyteen karkkia, mutta välttää. Ehkä mä ens vuonna muistan alkaa stressaamaan siitä aiemmin ja keksin jonkun tosi hienon talon. Mies ei tosiaan tässäkään hommassa tyydy tavallisiin muotteihin vaan se tekee omat. Darth Vaderin ja Star trek merkin lisäksi se leipoi Thorin vasaroita, valomiekkoja ja Kapteeni Amerikan kilven.



Sinäänsä jo melkein surullista, että kohta se on jo ohi, vaikka onhan tämä odottaminenkin aina suuri osa ilosta. Aatto vietetään tänä vuonna miehen vanhemmilla, ollaan vuoro vuosin siellä tai mun vanhemmilla. Nykyään joulu miehen vanhemmillakin tuntuu joululta, vaikka siellä ei ihan kaikkia samoja perinteitä olekaan. Eikä karjalanpaistia!