Parasta kirppistelyssä on se, että ei ikinä tiedä, mitä tarttuu mukaan. Tänä aamuna löytyi pieni jakkara.
Alkuperäinen kangas on ruma ja rikki. Kanteen kangas saa jäädä alle ja muualta irroitin jo vanhan kankaan. Ajattelin olla tehokas ja aloittaa heti päällystämään uudestaan. Tai niin mä luulin.
Muutaman minuutin kaapin kaivelun jälkeen mulla oli aika monta vaihtoehtoa kankaaksi. Ihan turhan monta ja enhän mä osaa päättää. Sain karsittua vaihtoehtoja seitsemään eli varmaan tarvitsisin seitsemän samanlaista jakkaraa, mutta koska mulla on vain yksi, pitäisi päättää.
Mikähän teidän muiden mielestä olisi paras vaihtoehto? Samalla kankaalla olisi siis tarkoitus päällystää koko penkki.
1. Kirsikka
2. Mansikka
3. Ovaali
4. Sydän
5. Nuppu
6. Keltainen kukka
7. Vihreä kukka
Itse olen tässä ehkä päätynyt kolmeen suosikkiin, mutta ei noissa muissakaan ole mitään vikaa. Vielähän niitä kankaita olisi kaapissa vaikka kuinka, mutta en uskalla etsiä enää, koska sitten vaihtoehdot vain lisääntyisi enkä osaisi päättää ikinä, kun tämä on nytkin näin hankalaa :D
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
tiistai 17. helmikuuta 2015
Pikaisia päätöksiä
Voi kuinka kiva oli mennä kävellen keskellä päivää ja viikkoa pitkästä aikaa tuohon lähikirpulle. Tässä viimeisen kolmen viikon aikana vierailut ovat olleet oikeestaan vain iltaisin pikaisia tai viikonloppuruuhkassa.
Mukaan lähit pussillinen tilkkuja. Tietysti ne kaikkein suurimmat palat olivat niistä rumimmista kankaista, mutta saa noista jotain tehtyä. Pieni pyöreä sydänliina pääsee käyttöön varmaan tuollaisenaan. Se oli kotona mieluisa yllätys, koska kirppiksellä pussia tutkiessa sitä ei nähnyt ollenkaan.
Kankaiden lisäksi mukaan tarttui neljä muovista lasinalusta. Muovi on jo valitettavasti jo vähän kellastunutta, mutta se taitaa vaivata kaikkea vähän vanhempaa valkeaa muovia. Mitään merkintöjä näissä ei ollut.
Kerrankin mä onnistuin keksimään jollekin asialle paikan ja pysymään siinä ensimmäisessä päätöksessäni heti. Yleensä mulla on seitsemänsataa ideaa enkä osaa päättää minkä niistä toteutan ja sitten en toteuta mitään. Olisihan mulla ollut näistäkin ideoita, mutta niihin kaikkiin näitä olisi tarvittu 2-200 lisää. Lasinaluset pääsivät siis koristamaan maustehyllyä. Pyöreille lasinalusille, joiden keräily on vielä aika vaiheessa, koska aika vähän niitä tulee vastaan, on samankaltaista ideaa suunniteltu, mutta isommalle alalle.
Tämä alempi kuva on niin kamalan masentava. Tyhjää ja tylsää. Normaalisti olisi matot ja tauluja ja kahvikuppeja ja kannuja ja kaikkea ihanaa. Ollaan myös aina välillä suunniteltu uusia kaapinovia ja tasoja, että pääsisimme vieläkin enemmän valkoisesta eroon, mutta jotenkin tämäkään projekti ei ole vielä edennyt minnekään.

maanantai 16. helmikuuta 2015
Keltaista
Viime viikolla ei oikein ollut aikaa tai motivaatiotakaan tehdä mitään. Pienempikin lapsi sai vesirokon ja siinä missä esikoisella se meni yhdellä kuumeellisella päivällä ja lievällä määrällä näppylöitä, iski tälle pienemmälle senkin edestä sitten. Viime viikko menikin sitten kannellessa huutavaa ja raapivaa lasta, koska ainut miten se viihtyi oli se, että mä seisoin ja pidin sitä sylissä, istuminen ei jostain syystä käynyt yhtään. Parhaimmillaan tuntui, että lapsi huusi vaan koko ajan. Nyt alkaa jo helpottaa ja mä ilmoitinkin lapsille, että tässä talossa ei sitten kuukauteen ainakaan saa sairastaa mitään. Huomenna ehkä voisi uskaltautu uloskin, kun viimeisetkin näpyt alkavat olla kuivia.
Välillä tuli kuitenkin karattua kirppikselle ja antaa miehen hoitaa sirkusta vähä aikaa. Mitään ihmeellisiä löytöjä ei tullut tehtyä, mutta jotain pientä tarttui kuitenkin mukaan.
Pullalautanen on Rörstrandin. Noita voisin haluta lisääkin, en vaan tiedä sitten kuinka usein tälläisiä tulee vastaan, kun en ole näitä ennen nähnyt. Aarikan kukkalautanen pääsee keittiön seinälle kunhan remontti on ohi. Siellä on jo yksi Aarikan lautanen ennestään.
Söpöt kupit olivat ilmaiskorissa ja samasta korista tarttui mukaan myös punainen pitsiliina. Toiselta kirppikseltä lähti mukaan vihreä ja oranssi liina. Mulla oli näille suunnitelma, mutta saa nyt nähdä muutanko mä sitä :D
Tätä lamppua mä mietin pitkään enkä ensin edes ottanut sitä mukaan. Mä ostin just seinälampun eikä lampput ole oikein sellainen asia, mitä voisi alkaa keräämään, vaikka onhan maailma täynnä hienoja lamppuja. Aikani siinä kuitenkin yritin perustella itselleni, että miksi mä en nyt saa tätä lamppua enkä keksinyt ainuttakaan syytä. Puoltavia syitä oli kuitenkin useita, se on keltainen, Aris ja maksoi 2 euroa. Et olisin varmaan ollut tyhmä, jos olisin jättänyt sen jälkeeni. Tämä tulee varmaankin muksujen huoneeseen, kun sinne tulee tällä viikolla kerrossänky, lampussa on noin viisi metriä johtoa, niin riittää hyvin yläsänkyynkin.
Mua nyt vaan pelottaa, että mä löydän kohta lisää hienoja lamppuja, koska yleensä samanlaisia asioita löytää aina sarjassa. Lisäksi mulle on tulossa ehkä kaksi uutta kattolamppua, toista mä en ole nähnyt vielä, etten ole vielä varma haluanko mä sen, vaikka kuvailun perusteella se on upea. Toisen tuleminen riippuu muista asioista, mutta molemmat kotiutuvat tänne toivottavasti ensi kuussa.
Remontista on osa saatu jo valmiiksi ja olohuone ja makuuhuoneet saatiin jo järjestellä melkein kokonaan paikoilleen. Keltainen lipastokin pääsi viimein sille varattuun paikkaan enkä mä ole vieläkään voinut lopettaa sen ihastelua.
Pitäisi ehkä viimein jaksaa ottaa nuo lumihiutaleet ikkunoista :D Tosin ikkunat lähtee parin kuukauden päästä kokonaan pois ja uudet tulee tilalle ja sen puolesta tuntuisi typerältä pestä ikkuna nyt.

maanantai 9. helmikuuta 2015
Viikonloppu
Perjantaina kävin kiertämässä kolme kirppistä ja kierrätyskeskuksen. Kaikkialta paitsi yhdeltä kirpulta löytyi jotain. Siltä yhdeltä en ole kyllä koskaan löytänyt mitään ja käynkin siellä vain sen takia, kun se on kierrätyksen naapurissa. Se on tietysti vielä aika uusi paikka, mutta tuntuu siltä, ettei siellä ole myynnissä mitään muuta kuin ylihintaisia lastenvaatteita ja hämmentävän paljon sisustusteksti asioita, niitä oli melkein joka pöydässä.
Maustepurkki on samanlainen, mutta eri mausteelle kuin aikaisemmin löytämäni. Taisi olla jopa samasta pöydästä kuin edellinen, että tulisikohan niitä sinne vielä lisääkin. Söpöt kahvikupit Japanista ja kiinalainen emalikuppi tarttui kierrätyksen ilmaishyllystä mukaan. Mä olen vähän vältellyt kiinalaista emalia, koska yleensä ne ei oikein iske mun makuun, mutta tuossa viehätti jokin.
Pitkäkaulainen kissakalenteri oli kanssa kierrätyskeskuksesta. Sinäänsä vähän turha esine, koska mä en osaa kuvitella, että meillä kukaan jaksaisi viikkoa pidempään siirrellä tuota nappulaa joka päivä. Tosin mä olen aina ihan hukassa viikonpäivästä ja päivänmääristä, että saisiko tuo minut sitten enemmän kartalle tässä asiassa?
Kierroksen vikasta paikasta mukaan tarttui tarjotin. Backman Prinsesse desing Marjatta Metsovaara. Jos oikein tulkitsi, niin kuosin nimi olisi Perhonen ja kyllähän se vähän siltä näyttääkin. Tämä oli aika hauska löytö, koska ei ole montaakaan päivää, kun näin kuvia näistä Metsovaaran tarjottimista ja mietin, että eipä tuollaistakaan ole koskaan tullut vastaan missään ja olenkohan edes netissä nähnyt myynnissä ja sitten siinä se oli. Hieman siinä on käytönjälkeä, mutta siistikuntoinen se silti on. Hirveän vähän näistä löytyi netistä tietoa, muutama kuva ja yksi myynti-ilmoitus. Ikä olisi ehkä eniten kiinnostanut, kun muut tiedothan tuolla takana lukikin.
Lauantaina matkustin Tampereelle. Kävimme vanhempieni ja pikkusiskon kanssa Komedia teatterissa katsomassa Kyllä isä osaa. Näytelmä oli hyvä, juuri sitä mitä sen pitikin olla. Ennen näytelmää kävin siskon kanssa kiertämässä parit kirppikset. Illalla mentiin siskon kanssa vielä katsomaan kaverin keikkaa ja kierrettiin muutamat baarit. Oli oikein hauska reissu vaikka tänään ja eilen olo ei olekaan ollut enää kovin hauska.
Tällä kertaa Tampereen kirppikset eivät olleet yhtä tyhjän kanssa kuten ne yleensä tuppaavat olemaan. Kyttälän kirppikseltä mukaan lähti kaksi muovipurkkia. Isompi on Kold, olisi ollut toinenkin Koldin purkki oranssi kannella, mutta koska se oli kuvioton ja maksoi mielestäni siihen nähden liikaa, niin jätin sen sitten sinne. Bonukselta löysin kaksi Arabian kuppia, eivät ole mitään kovin hyväkuntoisia, mutta näyttävät hyllyssä kivalle. Kangas on myös Bonukselta ja sen ostamista sain perusteltua itselleni sillä, että se suojasi hyvin kuppeja särkymiseltä.
Pitkästä aikaa tuli ostettua tavaraa muualtakin kuin kirppikseltä. Tigeristä lähti mukaan pöytäliina, jota ihan tarkoituksella menin sinne ostamaan. Lasten kanssa kaikkein paras on vahakankainen, kun se on niin helppo pitää puhtaana. Harvoin löytyy vaan sellaisia, jotka minua mielyttäisi eikä tämäkään ole juuri se täydellinen, mutta aika lähelle.

perjantai 6. helmikuuta 2015
Sarjakuvilla päällystetty asunto
Yöpöytä meni rikki. Mikä ei ollut yllätys tätä ja viimeistä niittiä ollaan odotettu jo kauan. Oikeastihan se ei ole edes yöpöytä vaan kukkapöytä, mutta ainut tuohon väliin sopiva huonekalu, mikä löydettiin. Jossain vaiheessa suunnittelin maalaavani sen tai tekeväni sille jotain, että se olisi hienompi, mutta sitten se alkoi näyttämään merkkejä siitä, ettei se jaksa välttämättä kovin kauaa. Onneks tämän lopullisen hajoamisen aikaan uusi yöpöytä oli jo valmis ja enää vain hakemista vaille.
Uusi yöpöytä on tehty yhdessä appiukon kanssa, jolle mä yleensäkin nakitan kaikki hommat, jotka on hyvä tehdä autotallissa ja vaatii enemmän työkaluja. Meillä on itseasiassa jo aika monta huonekalua, mitkä se on tehnyt mun suunnitelmien pohjalta. Ja uusia tarpeita mulla olisi taas, jos niitä taas kohta kehtaisi sille kertoa :D
Entisessä elämässään se oli dvd-hylly. Hieman muutettiin kokoa ja mä päällystin sen sarjakuvilla ja appiukko lakkasi pinnan.
Sarjakuvilla päällystäminen on yksi mun suosikkijutuista. Sitä on niin mukava tehdä ja sillä tulee mukavan näköistä jälkeä. Nyt pikkuhiljaa pitää vaan todeta, että kiintiö alkaa olla ehkä täynnä ja meidän asuntoon ei voi enää suuremmin sijoittaa enää sarjakuvitettuja huonekaluja, vaikka supersankarit nyt onkin rakkaita koko perheelle (pienin ei ehkä vielä ihan ymmärrä, mutta sillä ei oikein taida olla muuta vaihtoehtoa kuin tykätä niistä).
Tuoli oli ensimmäinen. Näin netissä kuvan ja halusin sellaisen heti. Hommakaan ei ollut niin kamalan aikaa vievä kuin alunperin luulin. Tähän tuoliin liittyy kuitenkin yksi outo juttu. Meillä on täällä kaupungissa pelikauppa, jossa on He-man sarjakuvilla päällystetty tuoli. Eihän tämä mikään uniikki idea ole ja hyvin sopii pelikaupan sisustukseen sellainen tuoli. Mikä tässä on outoa, niin se tuoli on ihan malliltaan ihan täsmälleen sama kuin tämä minun tuolini.
Eteisestä löytyy avainkaappia (siinä lukee "Saatanan paska" ) ja meillä ei ole sulaketaululle kaappia vaan pelkkä pahvilaatikko sen päällä.Voi tietysti olla, että nyt remontissa saamme siihen kaapin, vaikken mä haluaisikaan.
Laatikon olen saanut isältäni, siinä oli hänen työpaikallaan jotain teriä. Nyt siellä on mun koruilutarvikkeet. Oikeasti sen paikka on olkkarissa.
Ja muksujen huoneen hylly. Tämä on ehkä huonoiten onnistunut projekti enkä oikein edes tiedä, mikä meni vikaan, että siitä tuli noin tumma. Ehkä pohjalla ollut oranssi maali tai sitten huono lakka tai huono suti tai jokin.
Näiden lisäksi meillä on ollut myös kukkaruukkuja päällystetty, mutta ne ovat hajonneet. Päällystin kerran jopa kengät, mutta niistä ei tullut kovin hyvät eikä niitäkään ole enää olemassa.
Nyt pitää sitten varmaan keksiä joku uusi juttu, jota voin tunkea joka paikkaan :D

torstai 5. helmikuuta 2015
Naulakkohommia
Lapset sairastaa vieläkin ja elämä on edelleen tylsää sisällä olemista. Eilen sentään mies tuli töistä aikaisemmin ja ehdin piipahtaa tuohon lähikirppikselle.
Fazerin puulaatikoita oon katsellut usein, mutta ovat usein aika hintavia. Nyt tuli vastaan parilla eurolla tälläinen laatikko. Tarra on aika huonossa kunnossa, mutta muuten laatikko oli ihan kunnossa.
Kun tämä typerä remontti on ohi, niin on ollut suunnitelmana maalata hieman vessassa. Tietysti mä näen sen tilaisuutena muutenkin sisustaa siellä uudestaan. Värimaailma on vielä vähän auki, mutta seinästä tulisi varmaankin minttu tai turkoosi. Sen kaveriksi ruskeaa ja jotain muuta väriä. Nyt meidän vessa on ollut vaaleansininen ja täynnä kala-aiheisia kalvokuvia ja boordia edellisten asukkaiden jäljiltä ja mä olen inhonnut koko vessaa syvästi.
Ruskea naulakko tulee siis vessaan ja samoin purkit ajattelin sijoittaa sinne, kunhan keksin niille sopivan hyllyn jostain. Minusta ne näyttävät siltä, että kaipaavat sisälleen pumpulia ja pumpulipuikkoja :D
Toiselle naulakolle ei ole vielä paikkaa, mutta onhan se nyt ihan kamalan suloinen. On aina mukava löytää asioita, jollaisia ei ole ennen nähnyt edes kuvassa.
Näistä uusista naulakoista inspiroituneena keksin, että voisin uudistaa vessassa pitkään roikkunutta naulakkoa, joka ei ole ollut ihan meidän tyylinen, mutta malliltaan kätevä. Kissa oli sitä mieltä, että typerää kuvata jotain tuollaista kun ennemmin pitäisi ottaa kuvia hänestä!
Naualakon päällystin samalla kontaktimuovilla kuin leipälaatikonkin.
Kuukausi sitten kun vaihdoin jouluverhot pois, etsin epätoivoisesti kangasta, jonka olin ajatellut keittiön uudeksi verhoksi. En löytänyt sitä, vaikka muistelin laittaneeni sen johonkin helppoon paikkaan talteen. Viime viikolla se osui kuitenkin käteen, kun etsin erästä toista asiaa. Eilen sain viimein sen sitten ommeltua ja ripustettua ikkunaan. Kangas on Porin puuvillan ja 60-luvulta, yksi viime kesäin hienoimmista löydöistä. Kangas oli käyttämätöntä eikä maksanut kuin euron.
Toissapäivänä kävin kirjastossa ja kun kerrankin pääsi sinne ilman lapsia, tuli lainattua itselle paljon kirjoja. Noista luulisi oppivan jotain uutta ja keksivät uusia asioita, joita voi alkaa haluta keräilemään.
Nyt pitäisi sitten alkaa miettimään, mihin mä vielä voin siirtää tavaroita pois remontin tieltä. Tänään täällä kävi taas remonttimiehiä kertomassa, että tuo ja ja tuo seinä pitää saada tyhjäksi maanantaihin mennessä. Tietysti nämä paikat oli sellaisia, joihin olin jo kasannut tavaraa edellisistä tyhjennettävistä paikoista ja sisälsivät jo valmiiksi isoja ja hankalia huonekaluja, joille ei ole mitään muuta paikkaa kuin siirtää niitä sitten keskelle lattiaa. Saa nähdä millainen sokkelo tästä asunnosta nyt sitten tulee.

maanantai 2. helmikuuta 2015
Helmikuun ensimmäiset löydöt
Tänään alkoi remonttikin kunnolla. Aamulla heräsin vähän ennen kahdeksaa siihen, että ovi kävi. Nyt on lattiat suojattu ja seiniin porattu rumia reikiä. Erityisen kivat ovat vessan seinästä rappuun johtavat reiät...
Viikonloppuna tuli kierrettyä yhtä lukuunottamatta kaikki kaupungin kirppikset eikä tarvinnut tyhjin käsin tulla kotiin. En tiedä onko se tämä remontti ja se, että kaikki tavarat on väärillä paikoilla vai vaan kevät, että tekee hirveästi mieli sisustaa ja laittaa paikkoja uusiksi. Meillä on kyllä paljon asioita, jotka voi ihan hyvin laittaa uusiksi. Väliaikaisia ratkaisuja, kun sitä oikeaa ei ole löytynyt. Ja nojatuoli hajoaa pinnaltaan ja tietokonepöytä on liian iso, joten ne joutaisi vaihtamaan uusiin ja kivempiin.
Yksi huonekalu on nyt kuitenkin saatu uusittua. Olohuoneen kukkapöydän tilalle kaipailin pitkään senkkiä, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Eilen melkein jätin käymättä yhdellä kirpparilla, kun olin käynyt siellä jo aiemmin viikolla. Onneksi menin. Melkein heti kierroksen alussa iskin silmäni tähän kaunokaiseen ja hintalappu oli enemmän kuin miellyttävä. Äkkiä miehelle valokuvaa ja perään ruikutuspuhelu, että saanko ja mä haluuun!
Oikealla paikallaanhan se ei ole (tyhmä remontti!) ja hyvää kuvaa oli todella vaikeaa saada. Mä jätin joskus aikoinaan ostamatta tälläisen melkein samanlaisen, mutta pienemmän lipaston ja asia on harmittanut pitkään. Nyt ei enää harmita!
Laatikkojen sisällä oli tosi söpöä hyllypaperia. Muksu yritti tuhota ne, niin ne piti ottaa sieltä pois ja laittaa muualle säästöön.
Pitkään ostoslistalla on myös ollut uusi seinälamppu makkariin ja sekin löytyi sitten eilen. Kirpparin pitäjä tosin kehtasi kehua, että meillä oli myös tälläinen oranssi, mutta se meni jo. Mieluummin mäkin olisin oranssin ottanut, mutta ei tässä vihreässäkään ole mitään vikaa.
Suunnitelmissa oli lisätä makkarin väreihin lisää oranssia, mutta jostain syystä vain vihreä lisääntyy. Aikaisemmin löydetty liina pääsi kirjahyllyn päälle.
Lipaston kanssa samalta kirppikseltä löytyi kaunis tarjotin. Tarjottimen päälle oli ikävästi kasattu kuuden hengen kahviastiasto. Mä en edes tiedä, mikä toi yksi kuppi on. Sokerikko, kermakko ja mikä? Kupit lähtevät varmaan kiertoon, kun ei meillä ole tilaa niille, vaikka ovatkin ihan nätit.
Mustakantinen purkki on aika samaa mallia kuin Koldin purkit, mutta ei ole Kold. Emalikuppi on aika huonossa kunnossa, mutta on menossa kukkaruukuksi, maustepurkki pääsi koristeeksi muiden Pauligin maustepurkkien kaveriksi. Yksi parhaista löydöistä on kyllä tuo vanha kontaktimuovi.
Kontaktimuovi pääsi jo koristamaan uuden leipälaatikon kylkeä. Jäljelle jäi vielä metrin verran, että pitää miettiä, mihin muualle sitä raaskisi käyttää.
Taulu maksoi euron verran. Tämä oli jotenkin yllättävä ostos, koska se ei sinäänsä ole yhtään minun tyylinen, mutta jotenkin niin kaunis silti. Mielenkiintoisen siitä tekee kuitenkin sen takana oleva tarra. Yiritin googlettaa täsä lisää tietojakin, mutta mitään ei löytynyt.
Aika harvoin sitä kirppikseltä selviää ulos ilman kangasta ja tällä kertaa mukaan mahtui kauniit mansikkaverhot ja kasa pienenpiä palasia.
Majureita tulee aika usein vastaan kirppiksillä, mutta ovat usein aika hintavia. Nyt vastaan tuli harmaa ja hyvin edullinen yksiö. Vielä en tiedä, onko noi mun mielestä hienoja vai ihan hirveän epäkäytännöllisiä :D
Mä olen tässä katsellut tosi kateellisena muiden ihmisten löytöjä, kun itse ei ole koko kuukautena löytänyt melkein mitään, vaikka on käynyt normaalia ahkerammin kiertämässä. Nyt selkeästi alkaa minunkin tuurini taas palailemaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)