keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kirjahylly

Viikonloppuna oli kirjastossa poistomyynti.

Pääsin paikalle lauantaina ja innostuin ehkä vähän turhan paljon lapusta,
jossa kerrottiin kaikkien kaunokirjallisuuden kirjojen maksavan 0,5e/kpl.
Mielestäni kyllä hillitsin itseni hienosti, enkä ostanut kuin 11 kirjaa :D

Kotona sitten katselin kirjahyllyä, johon kirjat eivät tosiaan mahtuneet
ja muutenkin se oli vain muuttunut epämääräisiksi pinoiksi vailla mitään järjestystä.
Eipä sitä tosin oltu siivottukaan sitten viime vuoden joulusiivouksen,
että nyt olikin jo aika (pölyn määrästä päätellen olisi ollut jo aikaa sitten).
Se on vaan aina aika pitkä projekti lajitella kaikki fiksusti eikä ne ikinä mahdu hyllyyn niin kuin haluaisi.

Tuo pieni mies on myös on saattanut ehkä osa syy siihen, että tätä hommaa ei ole tässä tullut tehtyä, koska mitään ei voi tehdä, ilman että hän auttaa :D

Nyt pinosin kirjoja vähän eri tavalla ja sain jopa kaikki mahtumaan hyllyyn.
Lisää ei voi ostaa ennen kuin keksin lisätilaa, mutta nyt on kaikki kasat poissa, huraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti