tiistai 27. tammikuuta 2015

Onnettomat kirppisostokset ja remonttikuulumisia

Kirppistuuri ei ole vieläkään palannut. Ehdin jo miettiä, että eikö mua enää kiinnosta mikään, mutta toisaalta mitään edes vähän kiinnostavaa tai edes mitään liian kallista haluamisasiaa ei ole tullut vastaan. Tosin täällä on edelleen aika tyhjää kirppiksillä. Tuohon lähimmälle saa yleensä odottaa useamman viikon pöytää ja nyt siellä on vaikka kuinka monta tyhjää.

Jotain pientä on kuitenkin löytynyt. Keltainen tyynyliina lähti mukaan viikonloppuna. Pinkeillä kukilla varustettu versio mulla olikin jo ennestään. Mielestäni tätä samaa olisi vielä sinisillä kukilla ainakin.


Viime viikolla kirppiksen ilmaiskorista lähti mukaan tämä takki. Se on miesten ja lapusta päätellen vanha. Eihän se sitten istunut mulle yhtään eikä mieskään siitä innostunut suuremmin. Pitää nyt katsoa innostuuko se myöhemmin vai pitääkö laittaa kiertoon. Hieno se kuitenkin on.


Pieni kangaspalanen löytyi eilen. Tosin olin sitä jo monta kertaa aiemmin hipelöinyt, mutta nyt kun se oli puoleen hintaan, niin lähti mukaan. Eilen ostin myös glitteriä ja sulkia erääseen projektiin, mutta en nyt nähnyt mitään järkeä kuvata niitä.


Tänään kirppikseltä lähti mukaan kumiankka. Joskus näitä tuli kerättyä enemmänkin ja ostettu uutenakin. Nykyään kun niiltä on loppunut jo tila, niin ostan vain kirppikseltä ja halvalla ja vain hienoja.


Uudesta ankasta innostuneena päätin kylvettää entisetkin ja ottaa niistäkin kuvan. Johan niitä on jo aika lauma kertynyt.


Sinäänsä ankkojen kylvetys nyt oli typerää, koska vessa (missä ne asuvat) pitää tyhjentää kokonaan ennen ensi viikkoa. Samoin osa keittiöstä ja eteisestä. Ja olohuoneessakin pitää siirrellä tavaroita. Meidän talossa on nimittäin alkanut remontti, joka kestää kaikkiaan kesään. Nyt laitetaan sähköjä ja vesiputkia, joissa kestää kuusi viikkoa. Musta on jotenkin tosi surullista, että mun tavarat joutuvat asumaan laatikossa niin kauan. Ja tietysti se, että remonttimiehet ovat täällä sitten mun seuranani päivisin ja katkovat vesiä ja sähköjä ja pitävät meteliä.

Kukkapeilin siirsin vessasta jo eteiseen turvaan, koska rapun puolella porataan jo ja pelotti, että se tippuu tärinästä ja menee rikki. Hienosti se sopisi kyllä eteiseenkin.


Eniten toivon, että vaatehuonetta ei tarvitse tyhjentää, en tosiaan tiedä mihin ne tavarat mahtuisi, koska se on syönyt uskomattoman määrän kangasta ja musta tuntuu, että mies ei aivan tiedä koko totuutta kuinka paljon niitä siellä oikein on :D Ja Miscalta menisi sen paras nukkumispaikka. Mä en tosin hirveästi arvosta sitä, että paidat ovat aina ihan kuorutettu karvoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti