maanantai 16. helmikuuta 2015

Keltaista

Viime viikolla ei oikein ollut aikaa tai motivaatiotakaan tehdä mitään. Pienempikin lapsi sai vesirokon ja siinä missä esikoisella se meni yhdellä kuumeellisella päivällä ja lievällä määrällä näppylöitä, iski tälle pienemmälle senkin edestä sitten. Viime viikko menikin sitten kannellessa huutavaa ja raapivaa lasta, koska ainut miten se viihtyi oli se, että mä seisoin ja pidin sitä sylissä, istuminen ei jostain syystä käynyt yhtään. Parhaimmillaan tuntui, että lapsi huusi vaan koko ajan. Nyt alkaa jo helpottaa ja mä ilmoitinkin lapsille, että tässä talossa ei sitten kuukauteen ainakaan saa sairastaa mitään. Huomenna ehkä voisi uskaltautu uloskin,  kun viimeisetkin näpyt alkavat olla kuivia.

Välillä tuli kuitenkin karattua kirppikselle ja antaa miehen hoitaa sirkusta vähä aikaa. Mitään ihmeellisiä löytöjä ei tullut tehtyä, mutta jotain pientä tarttui kuitenkin mukaan.


Pullalautanen on Rörstrandin. Noita voisin haluta lisääkin, en vaan tiedä sitten kuinka usein tälläisiä tulee vastaan, kun en ole näitä ennen nähnyt. Aarikan kukkalautanen pääsee keittiön seinälle kunhan remontti on ohi. Siellä on jo yksi Aarikan lautanen ennestään.


Söpöt kupit olivat ilmaiskorissa ja samasta korista tarttui mukaan myös punainen pitsiliina. Toiselta kirppikseltä lähti mukaan vihreä ja oranssi liina. Mulla oli näille suunnitelma, mutta saa nyt nähdä muutanko mä sitä :D


Tätä lamppua mä mietin pitkään enkä ensin edes ottanut sitä mukaan. Mä ostin just seinälampun eikä lampput ole oikein sellainen asia, mitä voisi alkaa keräämään, vaikka onhan maailma täynnä hienoja lamppuja. Aikani siinä kuitenkin yritin perustella itselleni, että miksi mä en nyt saa tätä lamppua enkä keksinyt ainuttakaan syytä. Puoltavia syitä oli kuitenkin useita, se on keltainen, Aris ja maksoi 2 euroa. Et olisin varmaan ollut tyhmä, jos olisin jättänyt sen jälkeeni. Tämä tulee varmaankin muksujen huoneeseen, kun sinne tulee tällä viikolla kerrossänky, lampussa on noin  viisi metriä johtoa, niin riittää hyvin yläsänkyynkin.



Mua nyt vaan pelottaa, että mä löydän kohta lisää hienoja lamppuja, koska yleensä samanlaisia asioita löytää aina sarjassa. Lisäksi mulle on tulossa ehkä kaksi uutta kattolamppua, toista mä en ole nähnyt vielä, etten ole vielä varma haluanko mä sen, vaikka kuvailun perusteella se on upea. Toisen tuleminen riippuu muista asioista, mutta molemmat kotiutuvat tänne toivottavasti ensi kuussa.

Remontista on osa saatu jo valmiiksi ja olohuone ja makuuhuoneet saatiin jo järjestellä melkein kokonaan paikoilleen. Keltainen lipastokin pääsi viimein sille varattuun paikkaan enkä mä ole vieläkään voinut lopettaa sen ihastelua.


Pitäisi ehkä viimein jaksaa ottaa nuo lumihiutaleet ikkunoista :D Tosin ikkunat lähtee parin kuukauden päästä kokonaan pois ja uudet tulee tilalle ja sen puolesta tuntuisi typerältä pestä ikkuna nyt.

2 kommenttia:

  1. Hyviä hankintoja, lamppu etenkin! Oon huomannut kans tuon "sarjalöytämisen", ja juurikin näiden lamppujen kanssa on käynyt niin, että puolen vuoden sisällä oon ostanu kymmenisen lamppua. Kaikki olivat muka niin huikeita ja hienoja - nyt puolet lampuista on eri puolella Suomea perheenjäsenteni luona, kun ei tänne meidän kaksioon kertakaikkiaan vain mahdu tuota lamppumäärää. :D Muttamutta, avoimin mielin! ;) Hyvä viikon jatkoa sinne!

    P.s. Tuo teidän keltainen lipasto on kyllä liian karkki, aivan upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon, että tää mun lampputuuri laajenis seinälampuista unelmien jalkalamppuun. Sellaiselle olisi oikeasti tarvetta. Itseasiassa mä olisin tässä jo löytänyt noin viisi mulle kelpaavaa lamppua, mutta jostain syystä mies on päättänyt, ettei sille kelpaakaan mikä vaan lamppu, vaan pitää olla sellainen, missä on pallokuvut eikä sellaista tule sitten mistään vastaan. Lähikirpalla on kyllä yksi halvalla, mutta se on beige enkä mä tiedä saako sitä miten helpolla maalattua.

      Olen tietysti myös haaveillut sellaisesta seinästä, mikä olisi täynnä lamppuja, mutta sekin olisi vaan niin turha, kun ei koskaan tarvitse niin paljon valoa, että niitä kaikkia pitäisi päällä, hienon näköinen se varmasti olisi :D

      Poista