Parina viime viikkona en ole hirveästi ehtinyt kiertää kirppiksiä ja selkeästi on ollut jotain vieroitusoireita, kun tänä viikonloppuna piti kiertää sitten kaikki tämän kaupungin kirppikset (yksitoista kappaletta), kolme kirppistä Riihimäellä ja yksi Hauholla.
Pari seuraavaakin viikkoa menee aika pitkälti reissussa, tiistaina lähdetään Ruotsin risteilylle ja palataan torstaina. Perjantaina heitetään muksut mummolaan ja lähdetään miehen kanssa Kangasalle katselee Restauranta-päiviä ja yöksi mökille. Sunnuntaina lähdetään sitten taas Varkauteen muutamaksi päiväksi. Miehellä alkoi nyt siis loma ja kun sillä on tässä vaiheessa vaan kaksi viikkoa, niin ne pitää käyttää tehokkaasti hyödyksi :D
Aikaisemmin viikolla kannoin kotiin rintamerkkejä. Piti ostaa neljä pussillista, kun jokaisessa pussissa oli joku, jonka just halusin, tosin pussit maksoivat euron kappaleelta, että ihan hirveästi en köyhtynyt. Mitään mä en näistä tiedä, muuta kun että ovat hauskoja ja oletettavasti vanhojakin, kiinnityssysteemi ja muovi ainakin vaikuttavat siltä.
Mä tiedostan erittäin hyvin, että mun lakanahylly on täysin täysi. Järjestely voisi tietysti vähän auttaa, kun hylly on korkealla vaatehuoneessa ja sinne on hieman hankala laittaa lakanoita ja sit ne tulee laitettua huonosti ja vievät tilaa enemmän kuin tarvitsisivat. Tämä tilaongelma ei kuitenkaan estänyt minua ostamasta viittä pussilakanaa ja yhtä aluslakanaa (tuo sydänkuvioinen). Erittäin hauskaa minusta oli, kun ensin ostin lauantaina täältä kirpparilta tuon alimman vihreän Finlaysonin lakanan ja tänään löysin sitten Riihimäeltä sille kaverin. Ennen ostin lakanoita vain uusiokäyttöön, mutta noin vuosi sitten ymmärsin kuinka mukavia ne on nukkumiseenkin, ja nätimpiä kuin uudet lakanat. Eikä kaupasta uusia saa tietenkään sillä hintaa, millä mä nämä oon ostanut, näistä maksoin noin 2e kappaleelta.
Ja tietysti lakanat tarvitsevat tyynyliinoja. Kaksi sydämellistä ja kaksi vihreää, käsipyyhe ja kankaanpalanen. Vihreät on Fidalta, jossa oli viikonloppuna kaikki puoleen hintaan.
Ja lapsetkin tarvii lakanoita! Fin-helenin Tam tam on juniorkokoinen pussilakana ja menee toistaiseksi ainakin siihen käyttöön. Tää on ihana ja saatoin tanssia pientä voiton tanssia, kun tämän löysin kahdella eurolla. Mukana tuli vielä sininen aluslakanakin. Tää on tosi hyväkuntoinen, että periaatteessa vois verhoiksikin leikata, jos haluaisi.
Fidalta lähti mukaan myös viisi Arabian tassia hintaan 0,40e kappale. Tassit on mun mielestä tosi tylsiä ostaa, kun eihän ne nyt ole silleen jänniä tai yleensä edes kovin nättejä, mutta tarvehan näille tosiaan oli. Kuppeja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta tasseja ei.
Levynsuojaa oon katsellut jo viikkoja kirpparilla, mutta en millään raaskinut maksaa siitä kymppiä, kun ei se ole ihan viatonkaan. Enkä mä tiedä mitä sillä teen, kun ei me tarvita kelloa, minkä siitä voisi tehdä, eikä sitä voi levyllekään laittaa, kun ei ole kuin yksi. Ehkä sitä voi käyttää pannunalusena. Nyt hinta oli tippunut vitoseen, niin raaskin sen sitten viimein ostaa. Samoin vihreää muovinauhaa olin samalla kirpulla hipelöinyt monesti, mutta en sitten ollut ostanut, nyt sekin oli puoleen hintaan. Tosin ei lähtöhintakaan ollut kuin 2e, että ei se alunperinkään kovin kallis olisi ollut.
Ikinä en ole nähnyt tuon väristä Koldin purkkia. Mulla on kyllä oransseja, mutta tuo paljon vaaleampi, ehkä vähän persikkainen väri. Jos se olisi ollut esim punainen, en olisi sitä ostanut, vaikka se maksoi vain euron. Siinä oli nimittäin ostettaessa jauhoja tai jotain muuta vielä sisällä :D
Pieni Fauni liina löytyi tänään Riihimäeltä eurolla, siitä tulisi todella söpö pussukka, mutta en tiedä raaskinko mä sitä leikata.
Riihimäeltä löytyi myös rullaluistimet. Ne on just täydellisen kokoiset ja hienot. Pystyssähän mä en niillä pysy (tai pysyn, mutta liikkua mä en sitten voi) enkä mä uskalla lähteä niiden kanssa ulos ennen kuin mä hankin kypärän, mutta tavoite olisi kuitenkin oppia liikkumaan noilla. Oon muksusta asti halunnut rullaluistimia enkä ikinä saanut sellaisia. Vanhemmilla oli tosin hyvät perustelut, että ihan ymmärrättävää. Kotikodin lähellä ei kuitenkaan ole ihan vieressä asfalttia vaan ensin olisi pitänyt mennä pyörällä useampi kilometri ennen kuin niitä olisi voinut käyttää.
Valkopohjainen mekko löytyi jo aiemmin ja on päässyt jo useasti käyttöön, se on ihana. Ruskeasta pitää ehkä leikata hihat ennen kuin se pääsee käyttöön, jostain syystä en osaa käyttää pitkähihaisia mekkoja.
Kaksi Finnkarelian mekkoa löytyi tänään Riihimäeltä enkä osannut päättää kumman otan, niin otin molemmat. Kotona selvisi, että olisin pärjännyt vihreällä, koska sininen olikin sen verran iso, ettei sitä oikein voi käyttää, eli se varmaan lähtee kiertoon sitten kuitenkin.
Sit mä oon ostellut leluja. Leijonakuninkaat löytyivät Fidasta ja pääsivät hyllyyn muiden saman sarjan figujen kanssa. Kiinalainen posliinipupu oli minun mielestä niin pelottavan ja maanisen näköinen eikä maksanut kuin 0,40e niin se sopi minusta hienosti meille :D
Kumiankka kokoelma kasvoi taas kahdella, mä en oikein kyllä ymmärrä tuota puuhkaa, se menee varmaan ihan kamalan näköiseksi kastuessaan :D
Rullaeläin löytyi myös tänään. Yhdellä kirpparilla oli korillinen pusseja, joissa oli pieniä leluja ja muuta sälää ja mulle tuli heti siitä olo, että tuolta mä löydän rullaeläimiä ja yhdessä pussissa sellainen olikin. Kaikki muu siinä pussissa oli oikeastaan roskaa, rikkinäisiä tavaroita ja tyyliin jouluvalojen osia, en ymmärrä miksi joku jaksaa raahata sellaisia kirpparille enkä mä halua ostaa sellaisia, mutta välillä on pakko.
Tampellan kangas löytyi jo alkuviikosta ja oli minusta hieman hintava (4e), koska pala ei ollut mikään valtava. Mutta heti sen nähdessä keksin sille käyttöä. Olin jo pitkään suunnitellut tietokonetuolille päällystä, mutta sopiva kangas puuttui. Yksivärinen ei tietenkään käynyt eikä kuvio kuitenkaan saanut olla liian levoton vaan mieluummin iso ja selkeä.
Päällysteen toisella puolella on myös Tampellan kangasta, mutta pienemmillä kukilla. Tein siitä käännettävän, että saa vaihtelua. Se ei ole mitenkään pujotettava, vaan sivussa on narut, jolla sen saa kiinni. Näin sain tehtyä varmemmin hyvän ja ompelussakin pääsi helpommalla.
Mullekin meinaa iskeä vieroitusoireet päälle, jos ei aikoihin pääse kirppareille.. ja sit tosiaan kun pääsee, niin tulee kierrettyä urakalla :D Ihania löytöjä olet tehnyt jälleen kerran. Etenkin nuo sydänkuvioiset tyynyliinat ja aluslakana ovat hienot. Ja tuo juniorkokoinen pussilakana <3
VastaaPoistaKiitti tuosta ideasta, että levynsuojasta voi tehdä kellon! Eipäs olisi itselle tullut mieleenkään moinen. Monesti olen pyöritellyt käsissäni yksinäisiä kivannäköisiä levynsuojia kirppareilla, mutta en ole ostanut, kun olen luullut, ettei niille olisi mitään käyttöä..
Jestas mikä puuhka tuolla kumiankalla :D Aika hauska! Maanisen pupun olisin kanssa voinut kotiuttaa :D Pelottava ihanuus!
Lomasuunnitelmanne kuulostaa kyllä kivalle.. oikein mukavia reissuiluja teille sinne!
Kiitos <3
VastaaPoistaTuosta kehrästä varsinkin tulisi loistava kello, kun sakaroita kuviossa ois tuo 12 :D Jotenkin en vaan osaa kuvitella siitä tehtyä kelloa kuin keittiöön ja siellä on jo hyvä kello, mista en halua luopua :D Eikä kelloja oikein vaihdella niin kuin esim verhoja.
Mun vieroitusoireet eivät tosin meinanneet lakata tuohon kierrokseenkaan, kun nytkin miettii, et mihin kirpparille vois mennä ja miksi oon ahnehtinut jo kaikki :D Kierrätyksessä en tosin käynyt, koska se oli kiinni, et ehkä sinne sit :D
Mä olen nähnyt tommosia rintamerkkejä viimeksi lapsena jollain/jossain ja tuli sellaisia mystisiä flasheja kun niitä taas. En tiennyt yhtään että niitäkään on enää edes olemassa.:D Meillä oli aikoinaan kans tommoset rullikset, ja koitin aika huolellisesti teloa niillä itseni ennen täysi-ikää. Nyt mua harmittaa, kun ne on ilmeisesti tarpeettomuuttaan viskattu pois muuttojen tieltä, tai ainakaan mä en ole löytänyt niitä haeskelusta huolimatta, joten kai ne on hävitetty. Noissa on aika haastavaa, kun niihin on läiskästy toi jarru eteen, kun uudemmissa se sentään on takana.
VastaaPoista