Tällä viikolla poikkeuksellisesti on tullut kannettua tavaraa kirpparille eikä sieltä pois. Eilen alkoi pöydän pito ja hirveä määrä tavaraa on jo sinne kannettu. Tänään siivosin vintin ja sisältä melkein kaikki kaapit on käyty jo läpi, enää kaksi yläkaappia ja vaatehuone. Vaatehuone on tietysti kaikkein pahin, vaatteet on jo käyty läpi aiemmin, mutta suurimman osan tilasta siellä tietysti vie kankaat ja niistäkin osa on varmasti sellaisia, joista voisi luopua.
Parastahan kirppispöydän pidossa on tietysti se, että saa käydä ainakin kerran päivässä kiertää kirppiksen, tosin näinä kahtena päivänä mitään ei ole tarttunut mukaan muuta kuin lisää hintalappuja :D
Kaikki seuraavat löydöt taitavatkin olla kaikki yhtä lukuunottamatta samalta kirppikseltä viime viikolta ja eiliseltä.
Pyyhkeitä, kaksi kylpypyyhettä ja viisi käsipyyhettä. Oranssikeltainen pyyhe mulla olikin jo, mutta se on vaan niin upea, että voihan niitä olla kaksikin. Vihreä pyyhe oli sen kanssa samassa nipussa ja on hieman tylsä, vaikka Tampellaa onkin.
Käsipyyhkeet olivat myös niputettu yhteen ja oikeasti olisin halunnut vaan nuo liikennemerkkipyyhkeet, jotka ovat aivan mahtavat, niissä on pitsireunatkin. Tosin sen kaksi euroa olisi maksanut noistakin, että ei se haittaa, että muut tulivat vähän kuin kaupanpäälle.
Pyyhkeiden lisäksihän mä tarvitsin ihan hirveästi lakanoita. No nyt ainakin hyvä syy kantaa kaikki rumat kirppikselle, että uudet mahtuu hyllyyn :D Nämäkin oli laitettu samaan nippuun ja taas olisin halunnut vain toisen eli tuon missä on vihreitä kukkia, tosin tässä on sama kuin pyyhkeissä, kaksi euroa olisin maksanut yksistään tuosta toisestakin.
Mä luulin, että mulla oli tälläinen aluslakana jo keltaisena, mistä olisi tullut vaaleanpunaisen pari, mutta ei mulla ollutkaan. Tyynyliinat samasta kankaasta kyllä löytyi vaaleanpunaisena ja keltaisena. Kuviollisia aluslakanoita mulla ei tosin hirveästi ole. Ennen ajattelin, että tulee liian levoton, jos nekin ovat kuviolliset, mutta väärässä olin, nykyään yksiväriset tuntuvat hyvin tylsiltä ja ankeilta.
Lasit kuuluvat taas "kun halvalla sain"-osastoon. Mä olin päättänyt, etten mä hirveästi osta enää näitä mehulaseja, kun ei ne kestä, vaikka ovatkin parhaita laseja ikinä. Kolme lasia maksoi vaan euron, että ehkä niiden hajoaminen ei sitten harmita ihan niin paljon.
Eilen löytyi mahtava vahakankainen essu kolmella eurolla, löytyispä joskus vahakankainen vanha liinakin, siihen asti silittelen essua, mitä en kuitenkaan ikinä muista laittaa päälle ennen kuin olen ihan likainen.
Lumimarjan (vai mikä tuulenpesä tämän kuvion oikea nimi nyt olikaan) näkeminen aiheutti pientä ryntäämistä ja hintalappu sitten voitontanssia. Olisin ollut iloinen pelkästään kattilan näkemisestä, kun en ole ikinä nähnyt tällä kuviolla mitään livenä ja tämä on yksi suosikeistani. Kärsinythän kattila on, sisällä on pari rikkoa ja pohjan läheltä punainen väri on alkanut kulua, mutta en mä mitään käyttökuntoisella tekisikään, mulla on tarpeeksi kattiloita kokkaamiseen. Kattila maksoi huimat kaksi euroa ja kuljetin sitä koko loppureissun tiiviisti kädessäni ettei kukaan vaan vie sitä minulta :D
Tämä on taas tätä asioiden kasaantumista, viime aikoina on tuntunut löytyvän hirveästi kuviollista emalia ja mikä parasta: halvalla!
Mä onnistuin hieman vahingossa lahjoittamaan meidän nojatuolin pois viime kuun lopussa. Se meni kyllä siskolle ja olin sen sille luvannutkin, mutta ajankohta tuli yllättäin. Kirppikseltä löytyi sitten lepakkotuoli väliaikaiseksi ratkaisuksi muutama viikko sitten. Mustavalkoinen päällinen ei ole yhtään meidän näköinen ja siinä oli iso tahrakin. Kuva on luokattoman huono, kun otin sen nopeasti siinä vaiheessa, kun olin jo kiinnittämässä uutta kangasta sen päälle. Kokonaan uutta päällistä en uskaltanut ommella, kun en tiennyt mikä kangas olisi tarpeeksi vahvaa, niinpä jätin vanhan alle.
Ja nyt tuoli sopii loistavasti meille. Kangas on pitkään kaapissa odottanut tarkoitustaan ja nyt sekin pääsi esille. Tuoli on nyt niin nätti, että voin ehkä hetkeksi unohtaa sen, että se on ihan kamalan epämukava :D Mutta olkoot nyt siihen asti, kunnes löytyy uusi. Sohvakin halutaan vaihtaa, mutta oikeaa ei ole tullut vastaan vielä, koska tottakai haluamme jonkun 70-lukuisen tai vanhemman eikä mustaa.
Voi mikä essu! Ja kattila! Kelpais. :) Lepakkotuoleja on mullakin joskus ollut parikin kappaletta, ja sillon aikanaan ne oli olevinaan ihan hirmusen hyviä istua, mutta nykyään en osaa olla niissä kuin sillain myttysolmussa tai sikiöasennossa, ettei mikään reuna paina.
VastaaPoistaMä en ole vielä keksinyt, miten siinä voisi istua niin, että päällekin olisi jotain tukea, koska kyllähän nojatuolissa pitää lojua jotenkin rennosti eikä istua kunnolla :D Lapset sen sijaan tykkää tuolista hirveästi, mutta ne onkin niin pieniä, että pystyvät istumaan mukavasti. Mut hirvee pettymys, olin haaveillut lepakkotuolista vuosia ja sitten kun mulla se on, niin en tykkääkään istua siinä :D
PoistaLiikennemerkkipyyhkeet ovat aivan ihanat! Ja kattilankin löysit todella edullisesti. Olisi kelvannut tännekin! Ehkä mun pitää tulla Hämeenlinnaan uusinta reissulle kirppareita kiertämään, kun sieltä on kerta ruvennut löytymään tuota halpaa kuviollista emalia :D Täälläpäin näkee lähinnä vain tuota Kiinalaista kuviollista emalia myynnissä, eikä kotimaista kuviollista emalia löydy sitten mistään..
VastaaPoistaKiinalainen emali ei kirppiksiltä kyllä lopu :D Itse en hirveesti niistä välitä, niin ei tule ostettuakaan, muutama poikkeus on kyllä tullut tässäkin tehtyä, mutta ne perinteiset kukkakuviot ei iske.
PoistaMusta kuitenkin tuntuu, että tämä kuviollisen Finelin löytäminen on joku hetkellinen häiriö ja kohta niitä ei taas näy missään paitsi ihan järkyttävään hintaan :D