Anniskelualue: Norris

En ois ikinä uskonut, että olisin taas kirjoittamassa taas samasta asiasta, mutta keskiviikkona meistä tuli taas vain yhden kissan omistajia.

Norris alkoi viime tiistaina kuulostaa hieman kipeältä ja koska vointi ei parantunut, soitin sitten hädissäni keskiviikkona eläinlääkäriaikaa. Eläinlääkäriin mennessä ei käynyt oikeastaan edes mielessä, että sieltä ei palattaisi kissan kanssa.

Tutkimuksissa selvisi, että Norriksen äänihuulet olivat turvonneet melkein umpeen ja sen takia kissa hengitti niin vaikeasti. Vaihtoehtoja oli kaksi, kasvain tai tulehdus. En halunnut ottaa keuhkokuvia, koska niistä ei olisi ollut mitään apua vaan kokeiltiin lääkkeitä, jos ne olisivat auttaneet, kyseessä olisi ollut vain tulehdus.

Norris jäi lääkäriin lääkittäväksi ja minä lähdin kotiin. Kissa oli tarkoitus hakea kahden tunnin päästä, mutta ei kulunut edes puolta tuntia, kun lääkäri soitti, että ei auta, kissan olo on niin kurja, että on paras päästä se menemään eikä aikaa ollut edes sille, että olisin ehtinyt paikalle hyvästelemään.
Myöhemmin käytiin sitten hakemassa kissa ja hautaamassa se appivanhempien pihaan Miscan viereen.

Norris olisi täyttänyt syksyllä kahdeksan, ettei se ollut edes vielä hirveän vanha ja olin odottanut vielä useampaa yhteistä vuotta, mutta eipä ne kasvaimet ikää katso. Vaikka eihän se kasvain ihan varma ole, mutta todennäköisin syy nyt kuitenkin. Se tietysti hämää, että kissa ei suuremmin oireillut aikaisemmin ja jos jotain merkkejä olikin nähtävillä, pistin sen sen piikkiin, että meillä on uusi pentu ja se vaikuttaa kissan käytökseen.

Norris tosin muutenkin oli mun nössö kissa. Se ei oikeastaan tykännyt ihmisistä, paitsi minusta ja munkin seura kelpasi enimmäkseen silloin, kun menin nukkumaan, silloin se tuli hetkeksi kainaloon paijattavaksi. Usein se kävi vaan näyttäytymässä ihmisille, jos niitä oli kylässä eikä tykännyt olla kuvissa ollenkaan (yllättävän monta hyvää kuvaa löysin silti, tosin enemmän niitä, missä kissa on vaan musta läiskä jossain).

Norris tuli mulle kaverin äidiltä. Sen kissa oli tehnyt kaksi pentuetta melkein peräkkäin ja toisille pennuille ei millään meinannut löytyä kotia. Mä otin sitten toisen jäljellä olevista pennuista ja löysin toisellekin kodin. Ja Norris oli ehdottomasti se, minkä pennuista halusinkin. Vähän reppana, mutta tuli heti tekemään tuttavuutta. Kaikki eivät ehkä ikinä ymmärtäneet, kuinka hieno kissa Norris oli, mutta se ei ollut ehkä niiden vika vaan oikeastaan sen, etteivät ne hirveästi kissaa päässeet näkemään, kun se halusi ennemmin nukkua jossain piilossa.