lauantai 29. elokuuta 2015

Siivouspäivä

Tänään vietettiin siivouspäivää ja vanhemman mukulan kanssa kierrettiin mun käsittääkseni kaikki täällä olleet paikat. Joku saattoi keskustassa mennä ohi, kun ei sattunut silmään, mutta ehkä me ei menetetty mitään ja tavaroita löytyi ihan tarpeeksi kuitenkin.

Muksulla oli hammaskeijun tuomat kolikot ja sai muutamalla kolikolla vaikka kuinka monta lelua itselleen. Siivouspäivinä on kyllä leluja aina löytynyt, mutta omat löydöt ovat yleensä jääneet vähemmälle.


Ensimmäisestä paikasta löytyi oranssi aterinlaatikko ja kolme kappaletta kukallisia verhoja. Yhteensä näistä köyhtyi euron verran. Muutama seuraava paikka oli tyhjän kanssa. Torilla oli peräkonttikirppis, mikä oli musta vähän outoa, kun sitä kuitenkin mainostettiin siivouspäivän kartalla, mutta paikat olivat maksullisia. Aika paljon siellä olikin sellaisia myyjiä, jotka kiertävät tapahtumia työkseen. Vaikka torilla olikin paljon myyjiä, mukaan tarttui vain Arabian kuppi, joka ei edes maksanut mitään. Myyjällä oli ollut niitä useampi ja joku oli ostanut kaikki ehjät ja jättänyt viallisen ottamatta ja mä sain sen.


Keskustassa oli kävelykadulla paljon myyjiä, mutta enimmäkseen vaan "tavallista" tavaraa, vaatteita ja lasten juttuja eli mä en löytänyt mitään, muksu kyllä. Torilta suunnattiin lähelle mun entistä kotia ja se oli varmaan koko päivän paras paikka. Sieltä tarttui mukaan pyöreä liina ja kylmälaukku yhteensä 7 eurolla. Eihän siitä nyt ole kuin pari kuukautta, kun ostin sinisen samanlaisen kylmälaukun, mutta kyllä olisi jäänyt vaivaamaan, jos en olisi tätä ottanut mukaan, varsinkaan kun ei siitä pyydetty oikeastaan mitään. Myyjällä ois ollut myös paljon vanhaa Arabiaa ja Fineliä, eivät nekään ehkä ihan kaikkein kalleimpia olleet, mutta eivät mitään halpojakaan. Tinkiä olisi kuulemma saanut, mutta kyllä se aika kaukana oli, mitä mä olisin raaskinut maksaa. Mutta kivahan kauniita esineitä on aina katsella.


Parin hutipaikan jälkeen löytyi vielä vihreä verho ja pinkkikeltainen liina, josta maksoin enemmän kuin olin ajatellut, mutta se oli niin kaunis ja ehkä 8 euroa niistä yhteensä nyt ei ihan kamalasti ollut. Viimeisestä paikasta löytyi vielä Trivial Pursuit, jota en ymmärtänyt kuvata, mutta siinä kysytään pelkästään vaan ysäristä. Kerrankin ehkä sellaisia kysymyksiä, joihin mäkin voin jotain tietää. Paitsi on meillä Disney Trivial ja se on aivan liian helppo.

Ensi viikonlopuksi olisi vielä kolme kirppistapahtumaa, jos kaikkiin ehditään, kahteen ainakin ja sitten pitääkin varmaan alkaa taas odottamaan kevään pihakirppiksiä.

2 kommenttia:

  1. Nämä tekemäsi Siivouspäivän löydöt ovat enempi mieleeni, kuin omat löytöni :D Ihania löytöjä siis ja kiva, että tällä kertaa onnistuit Siivouspäivänä löytämään retoisia juttuja! Voi että tuota kylmälaukkua, se on ihan älyttömän hieno ja tuo kukallinen liina on kyllä kiva! Tuollainen aterinlaatikko taitaa meiltäkin löytyä. Ysäri Trivial Pursuit vois olla semmonen peli, jossa voisin mäkin pärjätä, joten pitää ehdottomasti hommata sellainen, jos jossain vastaan tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmälaukkuja löytyis kai vielä yhdessä värissä, tulisikohan sekin joskus vastaan, niin olisi koko sarja :D Myyjä meinasi ensin, että kun ei ole jaksanut purkaa laukusta muuta myytäviä, niin ei hän viitsi sitä edes näyttää, jos en ole kovasti kiinnostunut ja aloin jo epäillä, että siitä pyydetään ihan liikaa, mutta ei sentään. Muuten myyjällä kuitenkin oli hinnat kohdallaan (niinku primavera kattila 35e, melkein sorruin :D ).

      Siivouspäivänä tuntuu kyllä olevan aina enemmän liikkeellä ihan tavallista tavaraa eikä aarteita, tai sitten trokarit ehtii ennen mua kaikkialle enkä siksi yleensä löydä mitään :D

      Poista