lauantai 27. joulukuuta 2014

Joululahjoja

Tänä vuonna viimein onnistuin tekemään melkein kaikki lahjat itse, lapsille ja miehelle tuli ostettua, mutta muuten mentiin melkein kokonaan itse tehdyillä. Hirveästi oli ideoita, mutta aika loppui taas kesken. Vaikka olinkin tänä vuonna ajoissa.

Nyt olen jo alkanut suunnittelemaan ensi vuoden lahjoja, että jos nyt olisi sitten oikeasti ajoissa. Varsinkin kun ensi syksynä pitäisi aloittaa koulu ja silloin ei varmaan suuremmin ole enää ylimääräistä aikaa.

Kaksi siskoa saivat suurinpiirtein samanlaiset setit.

Kangaskassit, pussukat, neulotut tiskirätit ja kestovanulappuja. Vanulappujen purkit on päällystetyt kissanruokapurkit ja ihanasta valoverhosta tein niille pesupussit.


Mustavalkoinen kangas on Fin-helenin elämänlanka, jonka on suunnitellut Anita Wangel.
Melkein en raaskinut leikata sitä, mutta sitä jäi onneksi vielä toinen pala varastoon. Mustavalkoinen ei vain meillä oikein sovi minnekään, vaikka kankaan kuviointi onkin upea.


Kolmas siskoni sai ompelusetin, koska on nyt viime aikoina innostunut aiheesta.

Ompelin valkean kangaskassin ja laitoin mukaan kangastussit. Pussukkaan ja neulatyynyyn kuvat on siirretty kuvansiirtopaperilla, toivottavasti kestävät edes jonkun aikaa hyvännäköisinä. Hamahelmistä piti tehdä muitakin aihepiiriin sopivia kuvia, mutta aika loppui kesken.


Äidille ompelin mustasta kernistä kaksi koria ja ruokapöydälle tabletteja.

Tablettien kangas oli iso päänvaiva. Kangaskaupassa myyjä meinasi jo menettää minuun hermonsa, kun mikään ei meinannut kelvata. Jos materiaali oli oikeanlaista, se oli ihan väärän väristä. Noin puolen tunnin etsinnän jälkeen löytyi sentään tuo, mikä oli aika lähellä sitä mitä hain. Alunperin olisin halunnut yksivärisen, mutta sopivan värisiä ei vaan ollut.


Suurin osa materiaaleista, mitä näihin käytin, oli sellaisia, mitkä löytyivät valmiina kaapista. Tabletteihin ostin, samoin vanulappuihin ostin flanellia, koska sitä ei löytynyt kaapisti enkä ehtinyt etsiä kirpparilta mitään, minkä olisi voinut kierrättää niihin (ja halusin ehdottomasti flanellia, froteeta olisi voinut kaapista löytyäkin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti