tiistai 2. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja

Yleensä olen laittanut juoluasioita esille vasta viikko tai pari ennen joulua.
Parina viime vuonna on kuitenkin loppiaisena surettanut, että nytkö jo ne pitää kerätä pois.
Niinpä ajattelin tänä vuonna olla vähän enemmän ajoissa.




Kaikki lähti oikeastaan siitä, että ajattelin laittaa keittiöön kynttelikön.
Joka ei sitten sopinut yhtään kesäisen vihreisiin verhoihin.
Ja siinä kun kaivoin keittiön jouluverhot, niin ajattelin,
että samallapa mä silitän nämä muutkin verhot. Ja liinat.
Ja kun ne oli saatu paikoilleen, niin yksinäisiltähän ne näyttivät
ja piti kaivaa esille jo ensimmäiset koristeet.




Koristeiden jälkeen aloin kaipaamaan joulukukkia ja päätin mennä ostamaan muutaman hyasintin.
Ostin mä nekin, mutta myös joulukaktuksen ja huonekuusen, koska ne oli niin herttaisia.
Ja kuusi tuoksuukin oikealle!





Eteisen joululiina on ostettu joskus viime joulun jälkeen ja pääsi nyt ensimmäistä kertaa esille.
En saanut kameralla värejä oikein, mutta liinassa on tosiaan pinkkiä ja neonvihreää, 
mitkä eivät minusta ole ehkä heti ensimmäiset värit, jotka tulevat mieleen joulusta :D 

 


Eteisen seinällä on roikkunut Mirja Vännin seinäkangas, jonka vaihdoin nyt jouluisempaan versioon.
Nämäkin ovat tämän syksyn kirppislöytöjä.




Vaikka tekstiileissä ja koristeissa tykkäänkin kaikesta vanhasta,
en mitenkään pysty vastustaan asioita, jotka kiiltää tai niissä on glitteriä.
Tigeristä tarttui mukaan poro ja kuusia. Joiden paikkaa pitää varmaan vaihtaa,
koska ensimmäisen vartin jälkeen nuorimmainen oli repinyt porolta sarvet päästä.


Oikeissa sarvissa roikkuva kiiltävä pöllö on kans samasta kaupasta
ja valkoinen pöllö on lahja äidiltä. Krusifiksi on sytkäri ja kirppislöytö,
joka oli pakko ostaa, koska ajatus oli minusta niin outo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti