sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pahviputki

Yhtenä päivänä meni hermot.

Meille on jostain syystä kulkeutunut aika monta valomiekkaa eikä niille ollut mitään järkevää paikkaa
ja yleensä ne vain kaatuilivat kaikkialta tielle ja lojuivat lattialla ja sai pelätä, että astuu niiden päälle ja rikkoo.

Sitten iski idea.
Puhelu miehelle, että onko teillä töissä mitään roskiin meneviä putkia, muovia tai pahvia tai jotain. Ja pahviputken sain.


Sitten sahalla putki oikean pituiseksi. 
(Kaveri kysyi kerran, että mitä ihmettä tekee sahalla kerrostalossa, no vaikka mitä! Erittäin kätevä esim jäisen ruuan paloitteluun!)



Päällystin putken aiheeseen sopivalla julisteella ja mustalla dc-fixillä, jota löytyi kaapista. 
Pohjana on appiukolta löytynyt vanerin pätkä, jonka voisi vielä maalata myöhemmin kuin ehtii. 


Nyt on sitten miekoilla arvoisensa säilytyspaikka ja pysyy huone taas vähän siistimpänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti