torstai 16. huhtikuuta 2015

Huhtikuun alussa

Voisi näin pitkästä aikaa esitellä viime aikaisia kirppislöytöjä. Suurin osa kirppisreissusta on päätynyt siihen, ettei tarvitse kävellä kassan kautta, kun mitään ei ole löytynyt tai sitten olen osannut perustella itselleni, etten tarvitse tuota enkä tuota (paitsi yksi teekannu nyt vähän harmittaa, kun en sitä ostanut, koska se oli niin söpö ja mun entinen teekannu on ihan ruma).


Tätä kangasta oon katsellut kirppiksellä jo varmaan kuukausia, mutta se oli minusta kallis enkä mä keksinyt sille mitään käyttöä, mihin olisin sen ehdottomasti sillä hintaa tarvinnut. Nyt hinta oli tippunut puoleen enkä mä voinut sitä enää vastustaa. Kangastakin on huiman 3,5 metriä, että siitä saa vaikka mitä ja metrihinnaksi ei tosiaan montaa euroa tullut.


Kaikki kiva kangas on melkein aina essuja. Mä en ole hirveesti tykännyt tästä kankaasta kuvissa, mutta sitten livenä se olikin paljon kivemman näköistä. Ostaessa ajattelin pilkkovani tämän johonkin pieneen projektiin, mutta essu on niin kauniista ja hyvin ommeltu, etten mä raaski vaan nyt yritän opetella käyttämään essua (joka on oikeasti ihan kätevä, mutta muistan sen olemassa olon aina vasta siinä vaiheessa, kun olen jo ihan jauhoissa).


Pari purkkiakin lyötyi pitkästa aikaa. Ensimmäinen sydänkuvioinen Koldin purkki. Minusta on kyllä vähän outoa, ettei niitä ole aiemmin löytynyt, varsinkin kun muita Koldin purkkeja mulla on noin 50 kappaletta (en uskalla laskea tarkkaa määrää, mutta en usko arvion heittävän ihan hirveästi..).
Peltipurkki on ehkä liian ruskea eikä ole elintarvikkeille sopiva, mutta askartelukamat on pitkään kaivanneet jo uusia purkkeja. Kissa oli sitä mieltä, että typerää kuvata jotain purkkia, kuvaa minua!



Lisää Kiltaakin löytyi parin isomman keltaisen kulhon muodossa. Mä olin just pari päivää ennen näiden ostamista sanonut miehelle, että kun löydän yhden ison keltaisen vielä, niin kokoelma vois olla täys ja sitten ne löytyi heti. Tosin nyt kun niitä löytyi kaksi, niin saatan tarvita yhden isomman kulhon vielä (mieluusti mustan). Tosin jos hyväkuntoisia löytyy muutamalla eurolla, niin saattaa olla etten silti malta olla ostamatta näitä, ovat kuitenkin yksiä suurimmista suosikeistani.


Valkea hyllynaulakko oli sellainen, etten ensin ostanut sitä ja sitten se jäi vaivaamaan. Sitten tuli pääsiäinen ja mietin koko sen yli, että apua jos joku ostaa sen, kun mä en pääse sitä hakemaan, mutta onneksi se ei ollut kenellekään kelvannut. Ensin en ostanut sitä, kun en keksinyt sille paikkaa, mutta heti kun tulin kotiin, niin tajusin mihin sen olisi voinut laittaa enkä sitten ehtinyt heti lähteä hakemaan sitä.


Eilen kirppikseltä mukaan lähti ilmaiskorista tuollaista ihanaa hyllyparia, mitä en varmaan raaski käyttää mihinkään, ainakaan hyllyjen päällystämiseen. Ilmaistakorista löytyi myös kangaspala, jossa on kielo. Lasinalusiakin on taas löytynyt ja kohta niitä alkaa olla ehkä tarpeeksi siihen, että ne voi laittaa seinälle koristeeksi. Ruusukuvioiset on Iran ja aiemmin löytyi yksi punainen Aarikka lisää.


Käsityötarvikkeitakin on löytynyt pitkästä aikaa. Kirjontakehykset tosin pääsevät varmaankin seinälle entisten kaveriksi, kuhan keksin niihin sopivaa kangasta laitettavaksi. Pussillinen kangasnauhoja tarttui mukaan, koska ne ovat niin kamalan söpöjä, yhtään en tiedä mihin mä niitä käyttäisin tai mihin mä niitä ees raaskisin laittaa, mutta söpöys on välillä ihan hyvä perustelu ostaa asioita.


 

Käsityötarvikkeeksi voi varmaan laskea myös nämä lasten kangaspuut. Olen pitkään haaveillut tuovani porukoilta omat vanhat Brion puut, mutta nämä vaikuttivat kätevämmiltä ja saa näillä sentään vähän yli puolet leveämpää kudottua. Pikaisen googlailun perusteella puut ovat ainakin kasarilta tai vanhemmat ja kotoisin Neuvostoliitosta. Seurravaksi pitää raahata nämä porukoille, että äiti opettaa mut loimittamaan ja lankaa siihen pitäisi toivottavasti löytyä ukin luota, missä olisi oikeatkin kangaspuut (voisikohan sitä luopua vaikka sängystä, että ne saisi tuotua tänne meille?)


Yllättävän paljon niitä löytöjä nyt kuitenkin oli, kun niitä tähän alkoi listaamaan, vaikka enimmäkseen on tosiaan tuntunut siltä, että missään ei ole yhtään mitään kiinnostavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti